Peugeot 208 Rally Cupin rallikilpailut tarjosivatkin kevään ja kesän aikana paljon Jarospeed-tiimille, mutta koko kansainvälisen sarjan läpivieminen osoittautui liian raskaaksi näinä taloudellisesti haastavina aikoina.
Kilpuria säilytettiin ja huollettiin kisojen välissä Ranskassa. Menestyminen kovassa sarjassa vaati aina ehdottomasti ennakkotestejä paikallisilla teillä ja vastaavissa olosuhteissa.
– Ilman niitä treenejä kisoissa ei olisi mahdollista pärjätä, kun vastassa oli Ranskan ja monen muun maan nuoret lupaukset, Jaro Kinnunen myöntää.
Jarospeed-tiimi on loppukauden aikana kunnostanut tiimin vanhaa Honda Civic -kilpuria, jotta Jaro pystyisi pitämään monipuolisen kuntotreenin ohella myös lajinomaista ajoharjoittelua yllä. Kuntotreeneihin on käytetty ruutia, joten kuski onkin nyt paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan.
Jaro Kinnunen ja koko tiimi tekevät nyt hartiavoimin töitä, että budjetti saadaan kasaan tulevalle kilpailukaudelle. Ensi kauden eri vaihtoehtoja mietitään parhaillaan.