Ennen elokuussa Turussa ja syyskuussa Tampereella ajettuja Ralli SM-sarjan päätösosakilpailuja Kojootin käyttämä etuvetoinen Citroen DS3 vieraili Teemu Sunisen käskyttämänä Suomen MM-rallin palkintokorokkeen korkeimmalla sijalla. Voiton lisäksi Suninen kunnostautui myös kukkerballin saralla, jonka seurauksena Maamarkin mekaanikkojen kesälomat paloivat korinvaihtoon päättyneissä rälläköintihommissa. Auton laastaroinnissa menneen ajan seurauksena Kojo ja kakkoskuuma Sami Taskinen eivät testierikoiskokeelle ennättäneet vaan joutuivat ajamaan Turun SM-rallin viimeistelytestit tiimin saunaillassa. Kylmiltään Turun kimuranteille erikoiskokeilla suunnannut Tattarisuon Schumacher piti SM4-luokan neljänneksi kiireisintä kyytiä ja sen myötä piti hopeasijan hallussaan.

Kuukautta myöhemmin Tampereella ajettuun kaksipäiväiseen ja korotettujen SM-pisteiden SM-ralliin Kojo laittoi lompakon levälleen, hommat isolleen ja valjasti vanhan rallikettu Tapio Laukkasen karsimaan ajovirheet pois sekä ennen kaikkea sitä kautta taikomaan lisää kyytiä Helsingin nopeimpaan maansiirtäjään. Syksyn pimeydessä ja synkässä sateessa ajetulla kilpailun ensimmäisellä erikoiskokeella Kojo ja Taskinen kohtasivat teknisestä viasta johtuneita vaihteensiirtäjän murheita, jotka aiheuttivat väärällä vaihteella ajettuja mutkia ja ajorytmiä sekottaneita vaihdemissejä. Silti SM4-luokan kolmas sija oli erinomainen avaus mitalitaistelun huipennukselle.

Kuitenkin yötauon jälkeen toisen erikoiskokeen lähtökiihdytyksen jälkeen kutosvaihde jäi jumiin patonkimaan tuotteen vaihdelaatikkoon ja Kojootin peli oli sitä myöten selvä. Laulukuoroon siirtyminen tarkoitti automaattisesti sitä, että Kojon ja Taskisen kilvanajo muuttui kynsien syömiseksi hopea- ja pronssimitaliehdokkaiden ajaessa puhtaasti pikataipaleita lävitse. Kun Janne Seluska ajoi maalilipulle ja Jarkko Savolainen joutui teknisen vian myötä jättämään leikin kesken niin Kojo pääsi kuin varkain juhlistamaan pitkän ralliharrastuksensa ensimmäistä SM-mitalia; Seluska nousi hopealle ja Kojo sai pidettyä SM-pronssin.

– Hopeamitalia lähdettin ajamaan mutta kun parisuhde-status Onnettaren kanssa muuttui syksyn aikana niin kyllä tässä todella tyytyväinen saa olla, että palkintovitriiniin saa pronssin ripustaa. Kyllä se mitali on ollut aina unelmana ja nyt kun sellaisen onnistuin saavuttamaan niin onhan se kivaa sitten kiikkustuolissa henkseleitä paukutella ja myssytellä saavutuksesta. Ja vielä kun kartturi sai hopeaa niin ei näillä ranteilla voi mitään muuta olla kuin tyytyväinen, Kojo kertoo.

Koska Tampereen SM-ralli meni syvälle vihkoon ja Suomessa rallit loppuivat kesken, päätti Maamark Racing usuttaa staransa Tsekkeihin, jossa Piinattu Rellu odotti pronssimiestä laskemaan keskieurooppalaista pilven laitaa.
Tottakai Suomipoika yritti voittaa koko kilpailun ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaa eikä aikaakaan kun toisella pikataipaleella latu loppui yleisöystävällisesti kesken. Seuraavana päivänä Superrallia ajanut Kojo ja Taskinen onnistuivat pikipinnalla ajamaan kelvollisia aikoja sekä ennen kaikkea pitämään korkeana katsojien viihdearvon.

– Vaikka Tsekeistä ei jälkikasvuille herunut leukaa urotöistä niin siitä huolimatta lämmin kiitos kaikille yhteistyökumppaneille ja tiimin jäsenistölle tästä tavoitteeseen eli SM-mitaliin päättyneestä kilpailukaudesta. Erityiskiitos Printsport Racingin komeille uroksille sekä käsistään taitaville leideille, jotka pitivät niin automme kuin vatsamme koko kilpailukauden kunnossa, Kojo jakaa kiitosta.

– Nyt kun ralliharrastuksen yksi iso tavoite on saavutettu niin en jatkosta osaa vielä sanoa yhtään mitään. Mutta onhan tässä noin kolme kuukautta aikaa Tunturiralliin ja pohdiskella mitä ja millä tuotteella sitä vuonna 2015 kurvailisi. Tässä kohtaa se on ainakin varmaa, että juhlallinen Tunturiralli avaa kilpailukauden ja viereen istahtaa tsekkiläinen kartturi, jonka tehtävänä on jatkaa härmänkielisellä nuottivihkolla Suomen kielen harjoituksia. Eli vauhtia ja vaarallisia tilanteita on tulevaisuudessakin luvassa eikä huumoria missään vaihdessa tulla unohtamaan, Kojo jatkaa.

Ralli SM-loppupisteet 2014: SM4-Super2 -luokka, Top-5:
1. Ville Hautamäki, Honda Civic Type-R, 127,5 pistettä 2. Janne Seluska, Honda Civic Type R, 105,5 pistettä 3. Joose Kojo, Citroen DS3, 86 pistettä 4. Topi Tulla, Honda Civic Type-R, 66 pistettä 5. Jarkko Savolainen, Honda Civic Type R, 65 pistettä

SM4-luokan kartanlukijoiden SM-loppupisteet:
1. Ari-Pekka Hautanen, 127,5 pistettä
2. Sami Taskinen, 86 pistettä
3. Matti Leistiö, 66 pistettä
4. Timo Kurppa, 65 pistettä
5. Heikki Hassinen, 59 pistettä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste