Joutsan Seudun Urheiluautoilijoiden Joonas Soilu vei vuoden 2014 Ralli.net maljan tuomariston yksimielisellä päätöksellä, Soilun suoritukset F-cupin B-junioreissa olivat sen verran säväyttäviä, tuomariston työ oli tällä kertaa erittäin helppo. Tämä oli juhlavuosi Ralli.netin maljan historiassa, malja luovutettiin nyt kymmenettä kertaa.
Soilu sijoittui F-cupissa toiseksi, cupin voitto valui ojan pohjalle Heinolan viimeisessä osakilpailussa ulosajon myötä. Alkukaudesta autona oli BMW M3, kauden edetessä kalusto vaihtui etuvetoiseen Hondaan Civiciin, mutta vauhtiin auton vetävien pyörien paikka ei vaikuttanut, KaakkoisRallista tuli uudella kalustolla heti voitto kahden takavetoisella ajetun ykköstilan jatkoksi.
Joonas ei vielä vuosi sitten tiennyt että haluaako hän edes ajaa rallia, mutta ”kokeilu” todisti sen että ralli on Joonaksen laji. Kauden lopussa Joonas kävi testaamassa nelivetoista Subarua AT-Tuote rallissa hyvällä menestyksellä. Kokeilu poiki sen verran että ensi kaudella kalusto on nelivetoinen ja Soilu ajaa rallin SM sarjan.
Myös Vauhdin maailman rallin TOP20 listalla komeilee Soilun nimi, hurja vauhti on huomattu muuallakin.
Rallinet malja
Ralli.netin malja on Harri Rovanperän lahjoittama kiertopalkinto joka annetaan vuodeksi F-cupin säväyttäjälle. Kilpailun suojelijana toimii Harri Rovanperä. Kiertopalkinto on Harrin vuoden 1998 Akropolis rallin 2-litraisten voittopalkinto. Ralli.net malja kilpailun tuomaristoon kuuluu Matti Partanen, Ilkka Rantala sekä Tero Suutarinen.