Saarijärven UA:n kuljettaja kilpaili viime vuonna osan SM-sarjasta nelivetoisella autolla ja loppukauden etuvetoisella Honda Civicillä, jolla hän nyt alkavalla kaudella jatkaa voittojen tavoittelua.

Ruotsalainen ja kartanlukija Enni Mälkönen ovat valmistautuneet talvikauteen huolellisesti ja he odottavat kovia ja tasaisia kisoja omassa luokassaan.

– Tiukasti on väännetty viimeiset viikot. Ralliauto on täysin läpikäyty ja testiä on ajettu useampana viikonloppuna erilaisilla teillä. Avoimin mielin ja hyvällä itseluottamuksella lähdetään katsomaan mitä kausi 2015 tuo tullessaan, Esa Ruotsalainen kertoo.

– SM4-luokassa taso vaikuttaisi olevan kovempi kuin viime kaudella, joten varmasti tiukkaa ja tasaista vääntöä on luvassa. En usko, että yhtään podiumsijaa tulee helpolla kenellekään.

– Tässä vaiheessa jo haluamme välittää kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille, jotka ovat mukana vauhdissamme myös tänä vuonna, Esa ja Enni lausuvat.

Arctic Lapland Ralli alkaa perjantaina 23.1. kello 12.00 Rovaniemen keskustasta. Yötauolle saavutaan saman päivän iltana noin kello 21.30. Lauantaina ralli jatkuu hieman ennen kello kahdeksaa aamulla ja maaliin tullaan lauantai-iltana noin kello 17.30.

Kilpailun reitin kokonaispituus on 877 kilometriä sisältäen 12 erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 290 kilometriä.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste