– Meillä oli hyvä aloitus ralliin ja tiesimme, että olisimme olleet vahvoilla Siikakämän röykytyksessä. Harmillisesti kesken kiivaimman kilvanajon auton tietojärjestelmä ilmoitti meille öljynpaineiden häviämisestä ja välttääksemme moottoririkon pysähdyimme erikoiskokeelle tarkastelemaan vikaa. Emme ulkoisesti huomanneet mitään murheita autossa ja kun käynnistimme moottorin niin öljynpaineet olivat jälleen kunnossa.
Kyseessä oli anturivika joka ilmoitti auton tietokoneelle väärää tietoa, Eskelinen murehti.

– Koska tavoitteemme oli asetettu rallin palkintokorokkeelle ja se pääsi erikoiskokeella vietetyn ylimääräisen ajan seurauksena karkaamaan käsistä niin päätimme jättää kilpailun kesken ja alkaa keskittymään seuraaviin haasteisiin. Murheellisesti tämä oli samalla minulle ja Artolle kolmas peräkkäinen keskeytys kun kesällä jäi Nelivetomies ralli rengasrikon seurauksena kesken ja sitä ennen jouduimme heittämään pyyhkeen kehään Joensuun SM-rallissa, yhdeksättä peräkkäistä kertaa Arctic Lapland rallissa kilpaillut autourheilun kansainvälinen ratamestari jatkaa.

Ennen Tunturirallia Eskelinen ilmoitti saaneensa erinomaisia tarjouksia kansainvälisiltä rata-autoilun tiimeiltä ja nyt edessä on sopimusneuvotteluiden huipennukset. Rallissa Eskelinen tullaan, mahdollisuuksien mukaan, näkemään vielä maaliskuussa Muuramessa ajettavassa Riihivuori rallisprintissä, jossa hän vuonna 2014 oli koko kilpailun toiseksi nopein.

Lopputulokset 50. Arctic Lapland Rally 2015, Rovaniemi: SM1: Super4 -luokka, Top-3:
1. Juha Salo & Marko Salminen, Mitsubishi Lancer Evolution IX, 2:28:46,2 2. Jussi Vainionpää & Mika Juntunen, Mitsubishi Lancer Evolution IX,
+2:58,9sek
3. Heikki Kovalainen & Jani Pirttinen, Ford Fiesta R5, +3:53,0sek

kesk. Mikko Eskelinen & Arto Kapanen, Ford Fiesta R5, EK3 tekninen vika

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste