Sen jälkeen Peugeot 208 R2 -kilpurilla ajava Tokee sijoittui muilla erikoiskokeilla aina kolmen nopeimman joukkoon SM3-luokassa. Kiri jäi lopulta vajaaksi, kun viimeinen erikoiskoe peruttiin turvallisuussyistä.

-Pieni moka sattui heti pätkän alussa, kun otin hitaan mutkan liian sisältä ja pehmeä penkka imaisi auton ojaan. Vauhtia tilanteessa oli suunnilleen kävelyvauhdin verran, joten sitä ei kehtaa edes ulosajoksi sanoa, naurahti Tokee rallin jäkeen.

-Omin voimin ei siitä hangesta olisi päästy pois, joten yleisön apua tarvittiin. Sen jälkeen yritin kisan loppuun saakka ajaa puhtaasti ja kovaa. Pienillä tieosuuksilla ajorytmi ei ollut riittävän hyvällä tasolla.

-Kuudennelle erikoiskokeelle ajoimme luokan nopeimman ajan, jonka jälkeen nousimme yhdeksänneksi. Harmi homma, kun sen jälkeen viimeinen pätkä peruttiin. Siellä olisi ollut saumoja nousta vielä ainakin pari sijaa ja saavuttaa vähän lisää SM-pisteitä, Tokee laski.

Mikkelissä SM3-luokan voitti Jari Huttunen ennen Jaro Kinnusta.

Tokee ja kartanlukija Jani Salo putosivat yhden sijan SM-pistetaulukossa ja he jäävät odottamaan kahden viikon kuluttua ajettavaa Seinäjoen SM-rallia sarjan kolmannella sijalla.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste