Ensimmäisenä ajetun EK 2:n nopein oli Joni Nikko N-ryhmän Mitsubishillä (SM2-luokka), EK:lla 4 ja 5 pohja-ajat ajoi Ari Vihavainen WRC Mitsubishilla ja viimeisen, EK 6:n nopein oli Teemu Suninen, joka ajoi ensimmäistä kisaansa nelivetoisten luokassa Skoda Fabia S2000:lla.
SM1-luokan nopein ensimmäisellä erikoiskokeella oli Pirelleillä Mitsunsa varustanut Joonas Soilu ennen toista Pirelli-kuljettajaa, Ari Vihavaista. Soilun kilpailu meni kuitenkin piloille ulosajon myötä jo EK 3:lla. Samalla erikoiskokeella epäonnea oli myös Vihavaisella, joka joutui ajamaan ilman nuottia kypäräpuhelimien rikkouduttua heti EK:n alussa.
Vihavainen arvioi menettäneensä aikaa noin 30 sekuntia käytyään nuotin puuttuessa jopa penkassa. Tästä sisuuntunut Vihavainen ajoi kilpailun loput erikoiskokeet huippuvauhtia ja sijoittui lopulta SM1-luokan kakkoseksi. Pirelli-kuljettaja Teemu Suninen oli Mikkelissä ajamassa ensimäistä nelivetokisaansa Skoda Fabia S2000:lla ja nuoren kuljettajan hieno ajo tuotti SM1-luokan kolmannen sijan.
SM3-luokassa kilpailtiin myös Pirellin palkintorenkaista. Parhaimman tuloksen Pirelli-renkailla ajoi luokassa kolmanneksi sijoittunut Ville-Markus Marttinen Ford Fiestalla. (Kuvassa. Kuva: Toni Ollikainen), joka sai palkinnoksi kaksi Pirellin rallirengasta. Muut samanlaisen rengaspaketin voittajat olivat viidenneksi sijoittunut Ville Hatanmaa (Citroën C2), ja seit-semänneksi Renault Twingolla ajanut Jussi Lindberg. Luokan kärkitaistoon veikatun Joonas Tokeen kilpailu meni piloille kolmannen erikoiskokeen ulosajossa. Viimeisen erikoiskokeen luokan pohja-aika riitti kuitenkin SM-pisteille, jotka oikeuttavat hänet sarjan kolmossijalle.