SM Vaakuna-Rallissa napatun voiton myötä Huttunen nousi SM3-luokan pistetilanteessa kakkoseksi. Edellisen kisan menestys ei aiheuta nuorelle kuljettajalle ylimääräisiä paineita.

– Mikkeli on ollutta ja männyttä, siitä revitä stressiä. Nyt lähdetään puhtaalta pöydältä ja keskitytään täysillä tähän kisaan. Voitosta ajetaan aina, mutta kyllä sijoitus kolmen parhaan joukossakin tyydyttää, Huttunen sanoo.

Kahden viikon kilpailutauon aikana Huttusen Citroen C2 on levännyt tallissa ja autoon on tehty perushuolto. Kuljettajapari Huttunen-Linnaketo valmistautui Seinäjoen kisaan nuottitreenien avulla. Uransa ensimmäistä täyttä kilpailukautta Ralli SM -sarjassa kiertävä Huttunen kilpailee viikonloppuna ensimmäistä kertaa Pohjanmaan lakeuksilla.

– Tietyyppi on varmasti erilainen kuin aiemmissa kisoissa. Myös keväiseksi muuttuneet keliolosuhteet mietityttävät, sillä lähtönumeromme on tällä kertaa aika iso. Mielenkiintoista nähdä, millaiseksi taistelu luokan kärjessä näissä olosuhteissa muodostuu.

SM Pohjanmaa-ralli alkaa perjantaina 6.3. kello 20.00. Perjantai-iltana reitillä on kaksi erikoiskoetta. Yötauon jälkeen lauantaina ajetaan täysi kilpailupäivä ja maalijuhlallisuuksia vietetään noin kello 18.30. Jari Huttunen ja Antti Linnaketo kilpailevat rallissa numerolla 51.
SM3-luokan SM-pistetilanne:
1. Jaro Kinnunen 55,5
2. Jari Huttunen 47,5
3. Joonas Tokee 33,0
4. Ville-Markus Marttinen 27,0
5. Jussi Lindberg 23,0

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste