Tuloksellisesti vauhdista saatiin hyviä väläyksiä, mutta hampaankoloon jäi vielä sopivasti tavoiteltavaa.
– Olihan se värikäs viikonloppu ja aika paljon yllättäviä vastoinkäymisiä koettiin muun muassa sähköpuolella moottoreiden kanssa. Paljon tuli taas oppia kuitenkin, KFJ-tiimin päällikkö Marko Alahuhta kertoo.

– Mukana oli tosi hyviä vetoja, kuten Jonne Ollikaisen toisen alkuerästartin viides sija, mutta kokonaisuutena ehjää tulosta ei saatu nyt aikaiseksi. Hyvä lopputulos saavutetaan, kun nämä onnistumiset saadaan kestämään pitempään koko pitkän viikonlopun.

– Ollikaisella oli moottoriongelmia molempina päivinä, jotka vaikuttivat hänen vauhtiinsa. Niko Kalliokoskella taas oli sunnuntaina kaasarin kanssa ongelmia. Ollikainen oli lauantaina 15. ja sunnuntain finaalin hän joutui keskeyttämään. Kalliokoski ajoi tasaiset finaalit ollen 17. ja 14.

– Yksi merkittävä seikka oli myös, ettei rata ollut kuskeille kovinkaan tuttu entuudestaan. Se verotti myös oman osuutensa kisavauhdista. Mutta nämä ovat kaikki normaaleita askeleita tulokaskuljettajien kehittymisessä, Alahuhta toteaa.
Arttu Salmela onnistui tiimin kuljettajanelikosta parhaiten ollen lauantain finaalissa 12. Myös Jesse Salmenautio saa Alahuhdalta kehuja.

– Salmela onnistui tänä viikonloppuna parhaiten meidän kuljettajista finaaleissa. Hänellä ei ollut mitään tekniikkamurheita kumpanakaan päivänä. Hän sai sunnuntain finaalissa hyvän startin ja olisi varmasti pystynyt taistelemaan korkeammista sijoituksista, ellei kisaa olisi keskeytetty punaisilla lipuilla parin kierroksen jälkeen, Alahuhta sanoo. Sunnuntain finaalissa Salmela oli 16.

– Salmenautio pystyi nostamaan vauhtiaan läpi viikonlopun. Hän paransi hienosti suoritustaan.

Salmenautio oli lauantaina 14., mutta sunnuntain finaali jäi lähtöruutuun kun auto ei käynnistynyt.

Viikonloppuna sää oli varsin yllätyksellinen. Lauantaina tuuli oli lähes myrskylukemissa ja sunnuntaina saatiin nauttia niin auringosta kuin ukkoskuurostakin. Rankasti rataa piiskannut sade yllätti kuljettajat, jotka olivat jo valmistautumassa lämmittelykierrokselle lähtöön.

– Olosuhteet olivat todella hankalat ja oppia tuli paljon kuskeille ja heidän mekaanikoilleen. Yllättävä sadekuuro antaa päänvaivaa ja tuo kuskeille hieman lisää jännitettävää, kun ei tiedetä, että lähdetäänkö slickseillä vai sadekelinrenkailla, Alahuhta pohtii.

SM-sarja jatkuu reilun kuukauden päästä heinäkuun alussa Kouvolassa. Sitä ennen tehtävä valmistautuminen on Alahuhdalle varsin selkeä.

– Tarkoitus on mennä ennen Kouvolan SM-kisaa testaamaan kyseiselle radalle, jotta samaa virhettä ei tehdä toistamiseen. Lappeenrannan Kimi Circuitilla emme käyneet ajamassa ja se kyllä näkyi vauhdissa.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste