Molemmissa vauhtilajeissa SM-mitaleille urallaan yltänyt Hirvonen on vaihtanut kilpakalustoa viime kauden jälkeen. Nyt alla on F-ryhmäläinen BMW M3 -malli, jolla kokenut kuljettaja lähtee haastamaan Suomi Cupin kärkeä tulevaan ralliin.
– Sain crossiautoni myytyä, jonka jälkeen tämä ralliauto löysi tiensä meidän talliin. Toistaiseksi crossikisat ovat minun osaltani ajettu, mutta voihan sen lajin pariin palata joskus myöhemmin, totesi rallia enemmän harrastanut Hirvonen.
– Kovaa sakkia tulee vastaavanlaisella kalustolla viivalle, joten Suomi Cupin kärkitaistelusta tulee varmasti oikein hyvä kapina. Ei siellä virheitä passaa tehdä, jos mielii pärjätä.
– Paljon en ehdi ennakkotestiä ajaa, mutta uskon vauhdin löytyvän. Tällä autolla olen ajanut vasta yhden rallin, joka päättyi luokkavoittoon kevättalven lumilla.
– Tosissaan lähden Itäralliin ja kesän muihinkin kisoihin. Tämä on kuitenkin puhdas harrastus meikäläiselle, joten rennolla mielin ja nautiskellen starttaan matkaan, Vesa jatkoi.
Hirvosen kotikonnuilla ajettavaan ralliin kartanlukijan pukille istahtaa Toni Näsman, jonka kanssa Vesa ei ole vielä yhtään kisaa yhdessä ajanut.
Hirvosen luottokartturina tunnettu Jussi Martiskin on Itärallissa mukana Marko-veljensä kanssa, jolla on edessä uransa ensimmäinen nuottiralli.