Lindroosin osalta kisa oli varsin tiukka ja tekniikan osalta jännittävä. Toiseksi ajanut Esa Ruotsalainen antoi kovan vastuksen. Toiseksi viimeiselle erikoiskokeelle lähtiessä eroa oli vain 0,1 sekuntia Lindroosin hyväksi. Epävirallisten väliaikojen perusteella näytti jo siltä, että Esa menee kärkeen useammalla sekunnilla, mutta sitten hän spinnasi risteyksessä ja menetti aikaa. Myös Joonaksella oli pientä ohjelmaa samassa risteyksessä. Pätkän jälkeen Lindroos-Kilpeläinen kasvattivat SM4 luokan johtonsa 11,6 sekuntiin.

Viimeisellä erikoiskokeella Joonaksen ei tarvinnut enää puristaa niin kovasti ja Ruotsalainen kuittasikin pätkälle 7,6 sekunnin pohjat. Näin ero kutistui neljään sekuntiin Joonaksen voittaessa.

-Olihan tuossa parin päivän aikana jännitettävää ja ajamattomuuskin näkyi. Perjantaina ek2:lla rytkyssä halkesi tuulilasi. Sen jälkeen alkoi jäähdytyspuolelle tulla painetta ja nesteet vähenivät koko kisan ajan. Kun ei tullut ajettua kuin kymmenisen kilometriä ja nuottia ei ole tehty sitten viime syksyn, niin meinasi olla paikoin turhan nopea nuotti. Onneksi se ei kuitenkaan aiheuttanut mitään tilanteita, kertailee Joonas kisan tapahtumia.

Mestaruuspisteissä Lindroos on kuudentena 25 pisteellä, johdossa on Esa Ruotsalainen 40,5 pisteellä.

Seuraava SM osakilpailu ajetaan 11.-12.3. Kuopiossa. Sitä ennen Joonas osallistuu viikon kuluttua kotiseudun teillä ajettavaan Jämsä Ralliin.

Teksi ja kuva Tero Tuiskula

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste