Fordin kansainvälistä rallitoimintaa pyörittävä M-Sport sekä rengasvalmistaja Dmack tarjoavat tälläkin kaudella nuorille rallikuljettajille mahdollisuuden tavoitella erittäin arvokkaita palkintoja.

Merkittävimmät palkinnot ovat jaossa Dmack Fiesta Trophy -sarjassa, jossa kilpaillaan 1,0-litraisella turbomoottorilla varustetuilla Ford Fiesta R2 -autoilla. Sarjassa menestyville kilpailijoille on palkintoina ajopaikkoja seuraavan vuoden WRC2-luokan MM-ralleihin.

Sarjan ulkopuolisille Ford Fiesta -rallikuljettajille on myös tarjolla kovanluokan palkinnot. Dmackin brand ambassador Ari Vatanen on antanut nimensä erityiseen nimityspalkintoon, jollainen on jaossa kaikissa sarjan viidessä osakilpailussa.

Suomalaiset yksityiskuljettajat voivat tavoitella Vatanen Touch -nimityspalkintoa sarjan yksittäisistä osakilpailuista, joista esimerkiksi kesä-heinäkuun vaihteen Puolan MM-ralli tai heinäkuun lopun Suomen MM-ralli tarjoavat tähän kenties parhaat mahdollisuudet.

– Kaikki Dmackin renkaita käyttävät Fiesta-kuskit pääsevät automaattisesti kilpailemaan kyseisestä Vatanen Touch -nimityspalkinnosta, joka tuo paikan M-Sportin Shootout -kilpailuun, kertoo Suomen Ford Fiesta -merkkisarjan vetäjä Arto Kumpumäki.

– Vuoden lopulla järjestettävän Shootoutin voittaja palkitaan taloudellisesti merkittävällä palkinnolla, jolla katetaan 50 prosenttia seuraavan kauden Dmack Fiesta Trophy -sarjan kilpailukuluista, Kumpumäki jatkaa.

Dmack Fiesta Trophy -sarja käynnistyy Portugalin MM-rallista toukokuussa ja päättyy Espanjan Katalonian rallissa lokakuussa.

Teksti: Jarno Saari

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste