Aamupäivän lenkillä Turunen kertoi keskittyneensä rentoon ajoon, väkisin yrittäminen ei pidemmän päälle toisi toivottua tulosta. Mies ajoi kahdelle erikoiskokeelle pohja-ajat ja huoltoon tultaessa voittotaistelu näytti muodostuvan Lindroosin ja Turusen väliseksi mittelöksi. Miesten välinen ero oli neljän erikoiskokeen jälkeen +4,9 sekuntia Turusen tappioksi.

Kovasti yritetään, mutta nyt ei aivan olla siellä missä ajattelin. Pätkät sisältävät paljon muutoksia rytmityksessä, isosta kovasta pieneen ja tarkkuutta vaativaan tiehen. Pitää olla koko ajan hereillä ja uskottava nuottia. Ajo on kuitenkin sujunut ihan rennolla otteella ja auto tuntuu toimivan. Nyt täytyy vähän potkia miestä penkissä, ettei Lindroos karkaa, kommentoi Turunen huoltotauolle tultaessa.

Iltapäivän lenkillä oli vuorossa viisi erikoiskoetta. Tauolta lähdettäessä Turunen tiesi odottaa iskua, jossa Lindroos pyrkisi karistamaan miehen kannoiltaan. Näin myös kävi ja Suodenniemen erikoiskokeen maalissa miesten välinen ero oli kasvanut kokonaisuudessaan + 14,7 sekuntiin Lindroosin eduksi. Turunen soimasi itseään liian tunnustelevasta ajosta ja tiesi tämän hankaloittavan urakkaa.

Ratkaisu voitosta nähtiin erikoiskokeella kuusi, kun hurjaan vauhtiin itsensä piiskannut Lindroos sortui hänelle harvinaiseen ulosajoon. Turunen nousi näin ollen luokkajohtoon + 31,8 s. erolla Esa Ruotsalaiseen nähden. Päivän loput erikoiskokeet eivät tilannetta muuttaneet ja Turunen otti voiton SM4- luokassa. Maaliin tultaessa miehen kasvoilta paistoi tyytyväisyys, sillä loppusaldo päivästä oli toivotunlainen. Jo ennakkoon mies ilmoitti, kuinka aikoo pitää keltapohjaisista numerolapuista kiinni kynsin ja hampain, näin myös kävi. Seuraava SM-rallin osakilpailu on Turussa ja sinne mies ilmoittaa lähtevänsä voittomielellä, kun vauhtiin on nyt päästy.

Kolmenkärki SM4- luokassa SM Enset Oy rallissa

  1. Jesse Turunen
  2. Esa Ruotsalainen + 0.39,5
  3. Petri Itkonen + 1.49,6

Teksti ja kuva: Jani Salonen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste