SM-pisteistä ajettiin tänään OK- ja OK-junior-luokissa. Yhdeksännestä ruudusta OK-luokan finaaliin startannut Paavo Tonteri teki huikean taistelun ja ylitti maalilinjan ensimmäisenä.
– Voitto tuli ihan finaaliin tehdyllä asennemuutoksella. Päättäväisyys ratkaisi, Tonteri kuittasi.
Luokkaa pitkään johtanut Konsta Lappalainen jäi lopulta kakkoseksi.
– Ei vauhti vaan lopussa riittänyt. Paavo ajoi kovaa kiinni, mutta sitten kun Paavo ajoi ohi, niin vauhtia löytyi taas. Mutta ihan tyytyväisiä ollaan päivän tulokseen.
Ilari Piispanen otti turvallisen kolmannen sijan pitkällä kaulalla eteen ja taakse.
– Kyllä me varmaan vähän muutetaan autoa huomiseksi, koitetaan saada pojat edestä kiinni, Piispanen kommentoi.
OK-junior-luokan finaali alkoi vauhdikkaasti. Alussa nähtiin paljon ohituksia, mutta lopuksi kärkeen ampaissut William Alatalo sai ajaa johdossa ylhäisessä yksinäisyydessä.
– Tosi hyvälle tuntuu, sain aluksi tosi hyvän paikan ajaa Uiton perässä. Sitten tultiin ohi ja päätin vaan rauhassa mennä eteenpäin ja mahdollisimman nopeasti ykköseksi ja ajaa keulilla niinku virheetöntä ajoa, Alatalo kertoi maalilinjan ylitettyään.
Toiseksi ajanut Jonne Ollikainen piti kovaa kiriä yllä loppuvaiheessa, mutta vauhti ei aivan riittänyt voittokamppailuun.
– Ei vaan ollut tarpeeksi vauhtia ottaa Williamia kiinni, Ollikainen kuittasi.
Kolmanneksi sijoittunut Ville Uitto valmistautuu huomiseen kilpailuun rauhallisesti. Kalusto ja ajotekniikka pysyy tämänpäiväisessä kunnossa.
Kartingmittelöt jatkuvat siis huomenna Tykkimäen radalla OK-, OK-junior- ja KZ2-luokissa. Lisäluokkana nähdään Rotax Mini Max, jossa tänään kovinta vauhtia pitivät yllä Elias Vauhkonen, Luka Nurmi ja Toni Herranen.
SM-kausi pitää sisällään neljä osakilpailua ja mestarit ovat selvillä elokuun lopussa.
Teksti: Moottoriurheilu.tv