Ensimmäistä kautta isoa ja tehokasta GT3-autoa ajavan Lindholmin ja Giesin viikonloppu Itävallassa ei ollut mitenkään helppo.
– Toki meillä kuljettajillakin on paljon parannettavaa, mutta emme saaneet autoamme haluamaamme vauhtiin. Toki ratakin oli vaikea eivätkä muutkaan Lamborghinit olleet tällä kertaa kilpailukykyisiä.
Ammattilaiskuljettajien miehittämässä huippusarjassa erot eri autojen välillä on mitättömän pieniä. Yli kolmenkymmenen autokunnan joukossa yksistään kymmenen parhaan joukkoon ja pisteille ajaminen vaatii täydellisen onnistumisen.
– Aika-ajossa meille tiiminä kävi lapsus: olin vasta pukemassa ajovarusteitani päälle kun aika-ajo jo käynnistyi. Kun pääsin radalle, yksi nopea veto jäi suorittamatta. En tiedä sitten olisiko se auttanut asiaa. Treeneissä tekemisemme oli jo sinne päin, mutta aika-ajossa pitää jatkossa yhä parantaa paljon, Lindholm totesi kisan jälkeen.
Viikonlopun ensimmäisessä kilpailulähdössä autokunnan ensimmäisen ajovuoron ajoi Lindholm.
– Kisan alussa edessäni pyörähdettiin, jouduin jarruttamaan, väistämään ja hävisin sijoja. Kisan edetessä vauhtini oli ok. Lopulta jumiuduin suorilla nopean auton taakse, josta en päässyt mutkissa ohi. Päädyimme ekassa kisassa sijalle 18.
Toisen osakilpailun ensimmäisen ajovuoron ajoi tallikaveri Andre Gies.
– Andre taisteli hienosti ja ohitti alussa muutaman auton. Meillä oli hyvää vääntöä koko ajan. Oma ajovuoroni alkoi myös hyvin kunnes joku taas sähelsi edessäni, jouduin väistämään ja siinä tuli hieman osumaakin.
– Viikonlopun positiivisin anti oli se, että me molemmat kuljettajat pystyimme ajamaan ehjät kisat ilman isoja virheitä. Myös maaliin pääsy on aina hyvä asia, Lindholm muistutti.
ADAC GT Masters -ratasarja palaa kahden viikon kuluttua takaisin Saksaan. Sarjan viides kilpailuviikonloppu ajetaan Nürburgringin moottoriradalla, jolta Lindholmilla on kaikista kansainvälisistä radoista eniten kokemusta.
– Tulossa on tuttu rata ja Saksan moottoriradoista ehdoton suosikkini. Kahden viikon kuluttua nähdään, missä me tämän luokan autolla todellisuudessa mennään.
ADAC GT Masters -sarjassa kilpaillaan kaikkiaan seitsemänä viikonloppuna. Sarja päättyy lokakuun alussa Hockenheimiin Saksaan.
Tuloksia; ADAC GT Masters, Red Bull Ring, lauantai:
1. David Jahn (GER) – Kévin Estre (FRA) Porsche 911 GT3 R 1:02:53,740
2. Fabian Hamprecht (GER) – Christer Jöns (GER) Bentley Continental GT3 + 3,545
3. Jules Gounon (FRA) – Daniel Keilwitz (GER) Corvette C7 GT3 + 4,574
…
17. Emil Lindholm (FIN) – Andre Gies (GER) Lamborghini Huracan GT3 + 38,848
22. Jesse Krohn (FIN) – Martin Tomczyk (GER) BMW M6 GT3 – 9 kierrosta
Patrick Kujala (FIN) – Milos Pavlovic (SRB) Lamborghini Huracan GT3 – kesk.
Tuloksia; ADAC GT Masters, Red Bull Ring, sunnuntai:
1. Florian Stoll (GER) – Laurens Vanthoor (BEL) Audi R8 LMS 1:02:35,929
2. Jules Gounon (FRA) – Daniel Keilwitz (GER) Corvette C7 GT3 + 0,907
3. Jordan Pepper (SAF) – Daniel Abt (GER) Bentley Continental GT3 + 3,052
…
16. Emil Lindholm (FIN) – Andre Gies (GER) Lamborghini Huracan GT3 + 25,672
23. Patrick Kujala (FIN) – Milos Pavlovic (SRB) Lamborghini Huracan GT3 – 2 kierrosta
Jesse Krohn (FIN) – Martin Tomczyk (GER) BMW M6 GT3 – keso.
Teksti: Marko Mäkinen