Itävallan aika-ajo oli varmasti kauden hienointa katsottavaa kuljettajien erojen ollessa todella pieniä ja aikoja parannettiin aivan ruutulipulle asti. Tiukassa aika-ajossa Pajuranta sijoittui lopulta kolmanneksi.

Lauantaina ajetussa ensimmäisessä kilpailulähdössä Pajuranta onnistui nostamaan itsensä kolmannesta ruudusta jo kilpailun kakkospaikalle, kunnes ohitusyrityksessä auto suistui radalta ulos osuen ratavalleihin. Kolarissa Pajurannan auton etupää sai vaurioita eikä kilpailua ollut mahdollista jatkaa, joten tuloksena oli keskeytys ja viimeinen lähtöruutu sunnuntaina ajettavaan toiseen kilpailulähtöön.

Sunnuntain kilpailulähdössä Pajuranta teki loistavaa työtä nousten viimeisestä ruudusta ensimmäisellä kierroksella kahdeksanneksi ja toisella kierroksella kolmanneksi. Yhtäkkiä tilanne oli kääntynyt siihen, että Pajuranta ajoikin kilpailun voitosta, mutta yksi pieni vaihtovirhe verotti tällä kertaa ihan kiivaimman taistelun voitosta. Nuorukainen onnistui kuitenkin nousemaan kilpailun kakkoseksi häviten kahdella sekunnilla kilpailun voiton.

– Vauhdillisesti oli hyvä viikonloppu ja jos alkukaudesta tiimi on tehnyt pieniä virheitä kilpailuissa, niin nyt meni keskeytys omaan piikkiin. Yritin kovasti ohittaa kärjessä ajavaa Darbomia, kunnes tila loppui kesken ja ajauduin nurmikolle ja sitä kautta ratavalliin. Lauantaina harmitti kyllä todella paljon ulosajo ja sunnuntain kilpailu näytti myös lähtöruudun osalta todella synkältä. Jos lauantaina oli kuitenkin epäonnea, niin lähes kaikki osui nappiin sunnuntaina ja onnistuin nousemaan kakkoseksi. Kaukana ei ollut kärkisijakaan, mutta yksi vaihtovirhe ensimmäisessä mutkassa pilasi sen taistelun. Kisoja lähden aina voittaan ja siksi virheitäkin tulee ja tällä kertaa se vei oman osansa viikonlopusta. Nyt on edessä kesätauko kisojen osalta ja seuraavaksi kilpailut jatkuvat syyskuun 9.-11.9. Vallelungassa Italiassa, kertasi Pajuranta kilpailun jälkeen.

www.jmpajuranta.fi

www.facebook.com/jmpajuranta



Teksti ja kuva: Juuso-Matti Pajurannan tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste