Kuvassa Joonas Huovinen, kuva Aino Mertanen.

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan neljäs osakilpailu, Tengtools-Ralli, ajettiin tänään Kiteellä ja sen ympäristössä. Vaativa ja vauhdikas reitti vaati veronsa, kun kilpailussa nähtiin tiukkaa kilvanajoa ja paljon keskeyttämisiä.

Keski-Karjalan Urheiluautoilijoiden järjestämässä Tengtools-Rallissa ajettiin sekä junioreiden SM- että nuorten Cup-pisteistä. Nuorten Cup oli lähes täydellistä Joonas Huovisen hallintaa, nuorukainen ajoi kotiteillään peräti neljä pohja-aikaa. Kun sarjajohtaja Nico Valkonen joutui keskeyttämään neljännellä erikoiskokeella tapahtuneen kaadon vuoksi, oli Huovisen tehtävänä lopulta varmistaa hyvät sarjapisteet ja nousu pistejohtoon. Mestaruus jäi siis ratkaistavaksi kauden viimeisessä osakilpailussa Lapualla lokakuussa.

– Päivä meni ihan hyvin. Aamupäivällä oli vähän tilanteita. Kolmospätkä meni ongelmitta, mutta sitten nelosella halailtiin vähän koivua ja käytiin pikkusen ojassa, kertaili lupsakka Huovinen päivän tapahtumia maalissa.

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjassa kilpaillaan viidessä eri luokassa, ja kauden päätteeksi kruunataan yksi mestari. Kilpailun ehkä dramaattisin kisa nähtiin luokassa seitsemän. Koko päivän luokkajohdossa ajanut Henri Hokkala joutui jättämään leikin kesken aivan loppumetreillä auton tekniikkamurheiden vuoksi. Luokan voittoon ajoi joensuulainen Antti Suutarinen.

– Päivä oli tosi hyvä. Ei me Hokkalaa oltais voitettu ilman sen keskeytystä, mutta on se mullakin monesti johtoasemasta jäänyt auto tielle, se on ihan motorsporttia. Ihan hyvä ekaksi ralliksi uudella autolla ensimmäistä kertaa kesällä. Ei voi valittaa!

Muita RSJM-luokkavoittajia olivat Tommi Mäkinen (ESRC, luokka 2), Mika Ruohio (LprUA, luokka 4), Toni Tuominen (LohUA, luokka 6) ja Erkka Korpiaho (SaloUA, luokka 8). Sarjapisteissä ei kärjen osalta tapahtunut suuria muutoksia, koska peräti neljä ensimmäistä kilpailijaa joutui jättämään kisan kesken Kiteellä. Junnu-SM -ratkaisut nähdään siis myös Lapualla.

Vesa Hirvonan. Kuva Toni Ollikainen.

Vesa Hirvonan. Kuva Toni Ollikainen.


Tengtools-Rallissa ajettiin myös useita lisäluokkia. Kaksivetoluokan yleiskilpailun voittoon ajoi kotiteillään kilpaillut Vesa Hirvonen, joka voitti Jyväskylän MM-rallin yhteydessä järjestetyn kansallisen Vetomies-kisan tänä vuonna.

– Mukavvoo oli ja helevetin hyvin mäni, tiivisti Hirvonen kisapäivänsä.

Kartturina Hirvosella oli kaksinkertainen rallin suomenmestari Kosti Katajamäki, joka nähtiin pitkän tauon jälkeen kilpailutunnelmissa.

– Aivan huippu päivä oli, onneksi lähdin mukaan istumaan Vesan kyytiin! Ihan älyttömän hienot tiet ja porukkaa oli hyvin reitin varrella, hehkutti Katajamäki rallipäivää.

– En kyllä enää uskalla lähtee kartturiksi pimeään ralliin, sen verran kovasti tuo äijä (Hirvonen) runttasi menemään, naureskeli silmin nähden onnellinen Katajamäki palkintojenjakotilaisuudessa.

Kilpailuun ilmoittautui yhteensä 105 kilpailijaparia. 

TULOKSIA/TENGTOOLS-RALLI 13.8.2016 KITEE

Rallin Nuorten Juniorimestaruussarja: http://www.tenab.net/v2016/160813jr.htm

Nuorten Cup: http://www.tenab.net/v2016/160813nu.htm

Rally Trophy: http://www.tenab.net/v2016/160813tr.htm

Naisten Cup: http://www.tenab.net/v2016/160813w.htm

Historic: http://www.tenab.net/v2016/160813h.htm

Seniorit: http://www.tenab.net/v2016/160813sr.htm

Yleinen: http://www.tenab.net/v2016/160813y.htm

Sarjapisteet päivitetään sarjan kotisivuille osoitteeseen rsjm.fi

Tekst: Anu Haapalainen

Osasto