Viron Elvassa, jonne Sami-Matti Trogen starttasi Set Promotion tallin Renault Twingolla. Kilpailussa ajettiin kolme alkuerää, semifinaali ja finaali. Lähtökohdat kilpailuun olivat selkeät, hyvät pisteet alkueristä riittäisivät varmistamaan Trogenille mestaruuden, mutta epäonneen tai kilpailusta hylkäämiseen ja sitä kautta pisteittä jäämiseen ei olisi varaa. Viron Gerog Orr oli sarjassa toisena, ja samalla Trogenin pahin haastaja.

– Valmistauduin kilpailuun hyvin, harjoittelin vielä viimeisellä viikolla ahkerasti ja lähdin kisaan luottavaisin mielin, kertoo Trogen.

Ensimmäisessä alkuerässä rata oli erittäin liukas ja ajo todella haastavaa. Trogenin sijoitus alkuerässä oli kuudes. Toisessa alkuerässä lähtö epäonnistui, mutta sijoitus parani ja Trogen nousi yleiskilpailussa viidenneksi. Mestaruustaistelu oli hyvässä vauhdissa, sillä Georg Orr pysyi takana, kunnes taivaalle kertyi sysimusta pilviverho haaveiden varjoksi.

– Toisen erän jälkeen tuli ilmoitus, että minut on hylätty kilpailusta, olin tilanteesta täysin hämilläni. Kyse oli toisessa erässä sattuneesta tilanteesta, jossa osuin Georg Orrin autoon, sillä hänen vauhtinsa putosi yhtäkkisesti teknisen vian vuoksi. Tästä alkoi pitkä prosessi, jossa teimme protestin hylkäyksestä. Tuomaristo käsitteli asiaa tunnin verran, jonka jälkeen alkuperäinen vastalause kumottiin. Tuomaristolla oli ensin jyrkkä kanta asiaan ja se johtui kilpakumppanin lausunnosta, että olisin ollut vian aiheuttaja osumalla hänen peräänsä. Onneksi saimme asian selvitettyä ja pääsin jatkaan kisaa, huokaisee Trogen.

Kuva: Tero Turunen

Kuva: Tero Turunen

Trogen osoitti kylmäpäisyyttä eikä häkeltynyt tilanteen tuomasta odottelusta, vaan kokosi itsensä kolmanteen alkuerään. Se onnistui jo paremmin kuin aiemmat ja sijoitus kokonaistilanteessa oli nyt neljäs. Semifinaaliin, josta kolme parasta nousee päivän päälähtöön Trogen starttasi toisesta ruudusta.

– Voitin semifinaalin, vauhti alkoi taas löytymään ja päivä näyttämään valoisammalta. Finaalissa sain lähtöpaikakseni kakkosruudun, josta startti onnistui ihan hyvin. Lähtö oli kyllä todella tiukka, mutta ajaminen tuntui hyvältä ja lisälenkin ajoitus osui kohtuullisesti. Olin lopulta yleiskilpailussa toisena, junior-luokan ykkösenä ja näin pääsin juhlistamaan ensimmäistä mestaruuttani, Trogen iloitsee.

Myös Sami-Matin kannustusjoukot olivat kilpailussa paikalla

Taustajoukoissa vaikuttava lajin legenda Matti Alamäki oli myös paikalla, hän kaasutteli tutulla rähinällä SuperCar-luokassa kolmanneksi. Alamäen kilpailupäivä oli alusta loppuun täynnä teknisiä ongelmia. Finaalissa eväät olivat vaikka voittookin asti, mutta auto kävi enää kolmella sylinterillä ja vaihteistokin oli rikki.

– Olen erityisen iloinen että yhteistyökumppaneita, tukijota ja suuri osa koko kauden mukana olleesta teamista oli paikalla kannustamassa.

– Kolmas sija oli rallicrossin saloihin minua opettaneelle Matille aivan loistava suoritus ja lopulta työvoitto hankalan päivän päätteeksi, hehkuttaa Trogen ja iloitsee myös Alamäen sijoituksesta.

Kausi 2017 on vielä avoinna

Ensi vuonna Trogenin päämääränä ovat Euroopan rallicrossradat. Tarkkaa kilpailusarjaa nuorelle miehelle ei ole vielä varmistunut, mutta muutaman kuukauden päästä kuullaan rallicrosslupauksen seuraavasta siirrosta.

– Haluan ajaa Euroopassa ja toivon, että se olisi mahdollista, päättää Sami-Matti Trogen.

Lopullinen pistetilanne:

1) Sami-Matti Trogen  125p

2) Gerog Orr               85p

3) Ingus Belakovs        67p

Täydellinen pistetilanne täällä

Teksti: Toni Lönroos

Trogenin tavoitteena Viron rallicrossmestaruus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste