Luka Nurmi oli kolmas Rotax Mini Max-luokassa.

Luka Nurmi oli kolmas Rotax Mini Max-luokassa.

Rotax Mini Maxeissa koko viikon kärjen vauhdissa ajanut Luka Nurmi järjesti varsinaisen jännitysnäytelmän nousten fantastisella ajollaan kolmanneksi ja palkintopallille. Joona-Oskari Juurikan kohtaloksi koitui kilpailun tuoksinassa putoaminen letkan peräpäähän. Juurikka maalissa 29.

Roope Ropanen Rotax Junior Maxeissa sai unelma startin, ehtien jo johtaa alkukierrosten ajan, mutta niin vain takaa ehdittiin vielä ohi Roopen ohi. Roope ylitti maalilinjan kuudentena, mutta kanssakilpailijoiden saatua tuomaristolta ajon jälkeen aikarangaistuksia, sijoitus jäi juuri palkintokorokkeen ulkopuolelle, Ropanen neljäs. Lauri Leppä ajoi lähes koko finaaliin puolessa välissä letkaa ja ylitti maalilinjan kuudentenatoista, mutta samasta syystä kuin Ropasellakin, myös Lepän sijoitus parani sijalle 12.

Rotax Senior Maxeissa Rasmus Tuominen puolusti urhoollisesti Suomen värejä. Perjantainen hieno ajo Pre-finaalissa sai jatkoa ja Tuomisen ajo palkittiin kahdeksannella sijalla. Kaiken onnistuessa kohdallaan, ovat Rasmuksen mahdollisuudet jatkossa ihan mihin vain.

Rotax DD2 Masterseissa olivat kaikki kolme suomalaista finaalissa ja Antti Ollikainen starttasi kakkospaikalta. Antti ottikin johtopaikan jo alkukierroksilla ja sai peräänsä Australian Lee Mitchenerin. Kaksikko karkasi muilta ja voittotaistelun loppuratkaisu nähtiin vasta viimeisellä kierroksella, kun Lee puristi väkisin Ollikaisen ohi voittoon. Ollikainen ajoi maaliin toisena. Samaan aikaan heti kärkikaksikon takana myös uskomattoman hienon ajon tehnyt Arto Savenius koki kovia. Useamman kuljettajan taistellessa palkintokorokesijasta tila kävi ahtaaksi ja Savenius jäi kilpakumppanin yliajamaksi ja sen seurauksena jo häämöttänyt palkintosija karkasi kauas ulottumattomiin. Saveniuksen sijoitus 27. Kolmas suomalainen Jari Koivisto, ensimmäisessä ulkomaan kisassaan, kamppaili koko pitkän finaalin tasapäisesti keskikastin paremmalla puolella ja oli tuloksissa hienosti kymmenentenä.

DD2:ssa Ville Viiliäinen lähti tavoittelemaan parempi sijoituksia 14. ruudusta. Kovan vääntämisen jälkeen Viiliäisen sijoitus maalissa oli yhdeksäs.

Team Finland oli 56 maan joukosta toinen Rotax Nation's Cupissa.

Team Finland oli 56 maan joukosta toinen Rotax Nation’s Cupissa.

Rotax Max Challenge Grand Finalissa kilpaillaan myös maiden välisestä paremmuudesta. Suomen kuljettajien hienot ajot nostivat Suomen 56 maan joukosta peräti toiseksi menestyneemmäksi maaksi Canadan jälkeen. Tulos on Suomen joukkueen paras kautta aikojen ja vahvistaa käsitystä, että menestyminen Suomen omassa Rotax Max Challenge-sarjassa antaa hyvän pohjan myös kansainvälisiin kisoihin.

Suomesta iso joukkue Rotax Max Challenge Grand Finalissa

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste