Valmistautuminen tulevaan kauteen on jo hyvässä vauhdissa ja tällä hetkellä keskitytään ajoharjoitteluun ja fysiikkaan.

– Ajan talven aikana sisäkarting-kilpailuissa ja testaan harjoitteluautollani rallicross-radoilla. Ajan varmasti myös rallipoluilla, jotta saan monipuolisesti kokemusta erilaisista tilanteista. Valtaosa ajasta menee tietenkin koulunkäyntiin, mutta vapaa-aikaa vietän myös salitreenin ja ulkoilun merkeissä.

Suurin toivomus Trogenilla on, että hän pääsee tulevalla kaudella ajamaan etuvetoisella Super 1600 – luokan tai nelivetoisella Supercar Lites -autolla.

– Olen testannut pari kertaa Supercar Lites-autoa ja palautteen mukaan vauhtini on ollut  kohdallaan. Auto on mielekäs ajaa ja mikäli mahdollisuus tulee, niin kilpailen oikein mielelläni tuon luokan autolla.

Kausi kasaantuu monesta eri palasesta. Yhteistyökumppaneiden kanssa sopiminen on yksi oleellinen asia, minkä lisäksi lisenssi ja oikean sarjan löytäminen ohjaavat myös kauden rakennusvaihetta.

Lisäksi kalenteri täyttyy erilaisista tapahtumista, joten yhteensoviteltavaa riittää.

Trogenin tulevaisuudesta tiedotetaan heti kun autosta ja sarjasta päästään sopimukseen.

– Haluan näin kauden loputtua kiittää kaikkia minua tukeneita yhteistyökumppaneita ja omaa tiimiäni, ilman teitä en voisi päästä kohti unelmaani. Lisäksi kiitän kaikkia kannattajiani, joita on kertynyt lyhyen matkani aikana paljon, Sami-Matti Trogen päättää.

Teksti: Sami-Matti Trogenin tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste