Reitti oli sen verran vaikea, että lopussa nähtiin yllätyksiäkin.
Kilpailun pettynein miehen voisi olettaa olevan tervakoskelainen Janne Lindberg, joka keskeytti 5,7 sekunnin koko kisan johtoasemasta viimeisellä, neljännellä erikoiskokeella. Oletus ei kuitenkaan aivan osunut kohdalleen, sillä kisan jälkeisenä aamuna puhelimitse tavoitettu Lindberg totesi vain, että tällaista rallin ajaminen on.
Lindberg ja kartanlukija Harri Ruokonen olivat päättäneet ennen viimeistä pätkää, että anjalankoskelainen Janne Kanerva on pidettävä takana.
– Siihen malliin oli tarkoitus lykätä menemään. Kun olimme saaneet edellä ajavan kanssakilpailijan jokaisella pätkällä kiinni, kilpailun johto antoi meille kolme minuuttia väliä. Sen piti riittää, näin uskoimme lähdössä, kertasi Lindberg.
Ei se kuitenkaan riittänyt. Lindberg tavoitti edellään lähteneen ja aikoi jo lähteä ohitukseen, kun alkoi tapahtua.
– Katsojat kertoivat, että viitisen sekuntia ennen kuin pääsimme ohitusetäisyydelle, autosta poksahti moottori, joka sylki öljyt pihalle. Kun usvaa oli maisemassa muutenkin, tuli eteen yhtäkkiä paksu, läpinäkemätön seinä, kun sumuun sekoittui vielä öljyhöyry.
Lindberg kuitenkin päätti jatkaa ajamistaan ja mielessään toivoi, että tie menisi jatkossa suoraan. Ei mennyt. Lindberg ajoi nokka edellä ojaan, mikä rikkoi vielä renkaankin.
”Siinä me sitten kahden katsojan kanssa punnerrettiin auto takaisin tielle. Ajoimme pätkän maaliin, mutta myöhät tulivat täyteen, joten tulokseksi tuli keskeytys.”
Kanerva peri johtopaikan ja oli näin ollen Rengon kisan nopein kuljettaja. Kyrön Seudun UA:n Juha Laaksonen Volkkarillaan nousi komeasti viimeisellä pätkällä kakkoseksi, Kimmo Juhannusvuori oli kolmanneksi nopein.
Ikäkausittain
Luokissa 1–4, joissa ovat autot vuoteen 1969 asti jämsäläinen Petri Pousi 13-sataisella Escortillaan oli ylitse muiden. Kirkkaasti pohja-ajat ennen Valiant-mies Juha Berneriä. Ensimmäisen pätkän reilun 40 sekunnin ero kertautui siten, että maalissa eroa oli lähes kaksi minuuttia. Berner voitti yli 1600-kuutioisten luokan. Yhtä selvä kolmonen ja oman luokkansa voittaja oli Sakari Salminen enint. 1600 kuution Cortilnalla. Pienimmän luokan voitti Jukka Häggvist Impillään.
Luokista 5–7, autot vuoteen 1975, koko kilpailun 10 nopeimman joukossa on viisi kuljettajaa. Janne Kanerva Volvollaan oli koko kisan nopein ja tietenkin kuittaa myös omasta luokastaan maksimipisteet.
– Oli todella hienot tiet, ja Volvolla oli hienoa päästellä menemään, paita on ihan märkä vieläkin. Vauhti alkaa mukavasti vuosien kokemuksella olla nyt kohdillaan. Ikäkausimestaruutta olisi tarkoitus tavoitella”, paljasti Kanerva.
Raision UA:sta Jämsän Äijiin vaihtanut Kimmo Juhannusvuori keikkui välillä jo koko kisan kakkosenakin, mutta joutui loppua kohti taipumaan. Lindbergin keskeytyksen myötä Juhannusvuori nappaa Escort RS:llään ikäkauden toiseksi korkeimmat pisteet.
”Moottori on ihan tossukka, ei oo enää oikein kulkua. Uutta konetta on suunniteltu jo pitkään, mutta se on vielä vähän kesken. Reitti oli tosi hieno ja haasteellinen, vähän turhan nopea paikoitellen tälle moottorille”, jutteli Juhannusvuori.
Kiuruveden Jussi Lappalainen oli Escort 1300:lla koko kisan viides ja voitti oman luokkansa. Niko Allinen otti siitä luokasta toiseksi korkeimmat pisteet ja oli samalla koko kisan 7:s. Koko kisan 9:s Pekka Altti voitti luokan 6.
Kolmannen ikäkauden, autot vuoteen 1981 asti (luokat 8–13), nopein ja koko kisan kakkoseksi noussut Juha Laaksonen (lk 12) teki kovan nousun viimeisellä erikoiskokeella. Laaksonen ajoi 1,8 sekunnin pohjat ennen Kanervaa, mutta muut kärjessä keikkuneet jäivät yli puoli minuuttia. Opel Kadett Coupella ajanut Harri Hartojoki voitti oman luokkansa (13) ja yli koko kisan kuudenneksi nopein. Eroa ikäkauden voittaneeseen Laaksosen kertyi kuitenkin 1.21,3.
Muita luokkavoittajia olivat Tommi Hannuksela (10), Seppo Raittila (11), Raimo Linden (9) ja Henry Äyräväinen (8).
Neljäs ikäkausi sisältää autot vuoteen 1990 asti. Tämän ikäkauden voitosta käytiin tiukin sekuntitaistelu Juha Selänteen ja Ilkka Koskelan välillä. Selänne johti 3,7 sekunnilla ennen viimeistä pätkää, maalissa tappiota Koskelalle kirjattiin kolme sekuntia. Koskela oli koko kisan 11:nneksi ja Selänne 13:nneksi nopein.
Luokkavoiton nappasivat myös Pasi Männistö, Kari Mutkala sekä Matti J. Tarvainen.
Muut sarjat
Historicien Nuottisarjan johtoon ampaisi pitkän ajotauon jälkeen Lohjan UA:n Petteri Koskenala, joka oli hieman yllättynytkin omasta vauhdistaan. Kolmella ensimmäisellä pätkällä Koskenala ehti Opelillaan koko kisan seitsemänneksi ja viimeisellä sijoitus oli peräti neljäs. Vesa Rissanen oli nuottisarjalaisista ja luokassa 21 kakkonen, Jukka Aromaa oli kolmas. Luokan 19 voitti Ilkka Pohjonen.
Tasanopeusluokan voitti Matti Söderlund yhdessä Vesa Kauppisen kanssa. Voitto tuli melkoisen ylivoimaiseen tyyliin, sillä kakkonen, Leena Tuoriniemi ja Risto Valkonen Laukaalta, jäi yli puoli minuuttia. Tuoriniemi päihitti kolmanneksi ajaneen parin Reijo Rintala-Jukka Silvasti myös noin puolella minuutilla. Kolmannesta alaspäin keskinäiset erot olivat suhteellisen pieniä.
Söderlund antoi kaiken kunnian kartturilleen Vesa Kauppiselle.
”Vesa on niin kova laskemaan, että meidän koko homma perustuu siihen”, kehui Söderlund maalissa.
Teksti: Kikka Kuosmanen