Heinolan Jari-Pekka Rallissa tulokseksi hänelle kirjattiin luokan kolmas sija sekä yleiskilpailun viides paikka. Koko kisan voittanut Juha Rytkönen paineli vastustamatonta vauhtia etuvetoisella Opelillaan ja myös toiseksi ajanut Joonas Kolehmainen pokkasi omassa luokassaan voiton reilulla minuutilla.

Sen sijaan Hirvosen ja kartanlukija Toni Näsmanin kilpaluokassa oli monta kuljettajaa mukana kärkikamppailussa, jossa ykkössija vaihtui useamman kerran.

Tauolla luokan viiden kärki mahtui 11 sekunnin sisälle, Hirvosen autokunnan oltua neljäntenä.

– Vauhtimme oli ollut avauskisassa kilpailukykyistä, joten nyt oli pientä ihmetystä ilmoilla, kun en pystynyt hyvälläkään ajolla luokan pohja-aikaan. Kisan alkupätkät tosin vedettiin kapeilla teillä, jolloin en pöperöisellä kelillä uskonutkaan olevani kärjessä, Vesa Hirvonen myönteli.

– Sitten loppupätkät olivat parempia meille ja olin tyytyväinen suoritukseen. Pettymykselle ja ihmetykselle oli aihetta, kun luokan nopein EK-aika jäi aina muutaman sekunnin päähän. Kaukana ei toki oltu, mutta lopulta luokkavoitto jäi 11,2 sekunnin päähän.

– Liukkaalla kelillä en osannut laittaa mitään syytä kilpurin piikkiin, mutta sitten sekin asia alkoi kotiin ajellessa arveluttaa mieltä. Vika löytyikin nokka-akselin säädöistä, jonka vuoksi reilusti vääntöä ja myös tehoa oli hukassa.

– Kausi on käynnistynyt kohtalaisesti, mutta paremmalla tuurilla saldona olisi hyvinkin voinut olla pari luokkavoittoa. Jossittelusta en silti tykkää yhtään, joten keskitytään vain tulevaan ja pyritään parantamaan kokonaisuutta, Vesa päätti.

Talvikausi päättyy Kiteellä 25. helmikuuta, jota kilpailua Idän Pikajuna tuskin malttaa odottaa.

Teksti: Jarno Saari

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste