Asunmaa löi toiseksi tulleen, hallitsevan SM1-luokan Suomen mestarin Juha Salon lopulta 7,7 sekunnilla.

Tämä asetelma tullee sähköistämään tilannetta myös Mikkelissä ja taistelu kilpailun voitosta on varmasti tälläkin kertaa kuuma. Asunmaan ja Salon lisäksi nyt jännitetään Marko Männyn otteita, sillä vauhti oli kohdallaan jo Arctic Lapland Rallyssa Rovaniemellä, mutta ulosajo vesitti menestystoiveet. Nyt nälkää varmasti riittää niin Männyllä kuin esimerkiksi myös R5-ralliautoon siirtyneellä nuorella Alex Forsströmillä. Jussi Vainionpäästä ja Mikko Lehessaaresta puhumattakaan.

SM2-luokassa Eerik Pietarinen löi Arctic Lapland Rallyssa päälle semmoisen näytöksen, että moni hieroo vieläkin silmiään ihmetyksestä. 23-vuotias Pietarinen latasi Mitsubishinsä semmoiseen iskuun, että seuraavien kuljettajien ajat voitiin tarkistaa jo melkein kalenterista. Helpolla ei tule Pietarinen Mikkelissä pääsemään, sillä Ville Hautamäki, Tommi Järvinen ja Kristian Kiviniemi muiden muassa hamuavat tietysti myös jättipottia.

Kaksivetoisten SM3-luokassa toisen polven kilpa-autoilija Emil Lindholm otti käskynjaon tanakasti haltuunsa Rovaniemellä ja nuorelta kuljettajalupaukselta on lupa odottaa hyviä otteita myös Mikkelissä. Samalla tämän luokan alle 25-vuotiaiden kesken jatkuu Tulevaisuuden Tähti -kilpailu ja saalistus paikasta heinäkuun Suomen MM-ralliin, Neste Ralliin. Lindholmin kovimpia haastajia ovat ainakin Anssi Rytkönen, Jussi Lindberg ja Miki Lindbolm.

Niin ikään kaksivetoisia ralliautoja käsittävässä SM4-luokassa vasta jännitettävää Mikkeliin riittääkin. Rovaniemellä nimittäin peräti kolme kovaa suosikkia joutui jättämään leikin kesken, kun Esa Ruotsalainen, Joonas Lindroos ja Jarno Kinnunen eivät päässeet maaliin asti. Kaikki kunnia toki menestyksestä Rovaniemen kärkikolmikolle Erno Kinnunen, Janne Seluska ja Joni Toivanen. Nyt tilanne on kuitenkin jälleen uusi, mutta toki lainalaisuudet edelleen samat – maaliin on päästävä menestyäkseen.

Tänä vuonna rallin kuumimpien nimien rinnalla kannattaa ehdottomasti seurata myös hallitsevan Latvian rallisarjan mestarin, vasta 16-vuotiaan Kalle Rovanperän otteita. Skoda Fabia R5 -autolla ajava Rovanperä pistänee jopa aivan kärjen tiukille. Laajasti jo maailmallakin tunnettu Rovanperä ajaa nyt historiallisesti ensimmäisen rallikilpailunsa Suomessa.

Kuumat nimet

Marko Mänty kisaa SM1-luokassa Skoda Fabia R5:llä. Kuva: JiiVee Korpela

Marko Mänty, SM1-luokka, Skoda Fabia R5, Printsport 

“Arctic Lapland Rallyn vauhti oli ehkä itsellekin pieni yllätys, mutta toki positiivinen sellainen. Ei lähdetty sinne väkisin ajamaan, mikä näkyi varmasti hyvällä tavalla suorituksessa. Nyt ennen SM Vaakuna-Rallia käydään ajamassa Skodalla testiä ja siitä saa yleensä aina hyvän fiiliksen päälle. Mikkeliin lupaillaan kelpo talviolosuhteita, joten varmasti hieno ralli tulee ja luulen, että erot kuljettajien välillä ovat nyt pienempiä kuin Rovaniemellä.”

Eerik Pietarinen kilpailee SM2-luokassa Mitsubishi Lancer E9:llä Kuva: AKK/Taneli Niinimäki

Eerik Pietarinen, SM2-luokka, Mitsubishi Lancer E9 

“Arctic Lapland Rallysta jäi ihan hyvä maku luokkavoiton myötä, mutta toki aika jännäksihän se meni, kun viimeisellä erikoiskokeella oli enää vain kakkosvaihde käytössä. Auto saadaan kyllä tässä ennen Mikkelin SM Vaakuna-Rallia kuntoon ja käydään sen kanssa vielä tietysti muutenkin perushuoltotoimenpiteet läpi. Mikkelistä haetaan luokkavoittoa, joskin varmasti muutkin menevät siellä kovaa ja Kiviniemi varmaan tulee olemaan kova vastus. Samalla linjalla on tarkoitus jatkaa kuin Rovaniemellä.”

SM Vaakuna-Ralli 2017: Saako huima kausi jatkoa myös Mikkelissä?

Sääennusteiden perusteella Mikkelissä päästään ajamaan kunnon talviralli, mikä tietää mahtavaa elämystä niin kuljettajille, tiimeille, toimitsijoille kuin yleisöllekin. Ralli on lajina siitä hieno, että upean urheiluelämyksen lisäksi varsinkin katsojien on mahdollista päästä nauttimaan myös luonnossa liikkumisesta ja parhaimmillaan hyvinkin yhteisöllisestä tunnelmasta.

SM Vaakuna-Ralli alkaa perjantaina 17. helmikuuta, kun vuorossa on kaksi erikoiskoetta. Ensimmäiseksi ruosteet ravistellaan ranteista Mikkelin raviradan yleisöerikoiskokeella, jonka jälkeen siirrytään toiselle erikoiskokeelle metsän siimekseen. Yhteensä EK-kilometrejä kertyy perjantaina 16,49.

Lauantaina ralli jatkuu kolmannella erikoiskokeella kello 11.15 ja yhteensä päivän aikana taivalletaan seitsemän erikoiskoetta sekä 110,74 EK-kilometriä. Voittajia ja menestyjiä juhlitaan Mikkelin Torilla kilpailun maalissa noin kello 18.37 alkaen.

Erikoiskokeiden määrä: 9

Erikoiskoekilometrejä: 127,23 km

Kilpailun kokonaispituus: 340,98 km

Kilpailun kotisivuille tästä

Kilpailun reittiaikatauluun tästä

Kilpailuun ilmoittautuneiden listaan tästä

SM-pistetilanteeseen tästä

Rallin SM-sarjan kanavat tarjoavat autourheilun kansallista huippuviihdettä pitkin kautta:

rallism.fi

facebook.com/rallism

instagram.com/rallinsmsarja

#rallism

Teksti: Ralli-SM Tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste