– Heti alussa tuli annettua turhaa tasoitusta, kun valitsin huonon lähtöpaikan pehmeältä lumelta pitävän uran vierestä. Auto jäi melkein paikoilleen, kun pitoa ei löytynyt, Henrik totesi.

– Toisen päivän aikana nousimme kisaamaan kolmossijasta, mutta kärkikaksikko Huttunen-Lindholm meni tässä kisassa meiltä muilta karkuun. Kisan loppupätkät täytyi ajaa tarkasti, kun eteenpäin ei ollut ajamalla mahdollisuuksia ja taakse oli syntynyt pieni ero.

– Suurempia ongelmia ei ollut, mutta muutamilla pätkillä oli ihmeen liukasta. Olosuhteet olivat tosin samat kaikille meidän luokan kilpailijoille.

Henrik Pietarinen oli maalissa luokan kolmas ja samalla nopein Ford Fiesta -kuski, josta hänet palkittiin Ford Motorcraft FST -merkkisarjan täysillä pisteillä.

Ralli SM-sarja jatkuu Kuopion Tahko-rallilla 10.-11. maaliskuuta.

Teksti: Jarno Saari

Eerik Pietarinen jatkoi voittoputkeaan SM2-luokassa

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste