– Se oli sellainen nypyn yli oikea, johon ajoin hieman väärällä ajolinjalla, jonka seurauksena seuraavassa vasemmalle kääntyneessä mutkassa pyörähdimme sisäpenkasta ja nokka täyttyi lumesta.

– Auton kulku loppui sen jälkeen lähes täysin ja emme saaneet vikaa korjattua myöskään seuraavalle EK:lle, joten menetimme tilanteessa yli kolme minuuttia aikaa. Huollossa saimme kaiken kuntoon, mutta kahdella seuraavalla pätkällä ajaminen oli vaikeata. Olin ihan lamaantunut harmituksesta ja mieli oli todella maassa.

Rallin kahdelle viimeiselle EK:lle Forsström sai uuden iskun päälle ja hän ajoi ennakkoon suunniteltuja EK-aikoja. Lopputuloksissa nuori rallilupaus nousi alun murheiden jälkeen yleiskilpailussa sijalle 13.

– Viiden joukkoon oli tavoite ja kahdella viimeisellä EK:lla näimme, että se oli täysin realistinen tavoite. Nollasin tilanteen huollossa ja ajo maistui. Vaikka ajoimme viimeisellä EK:lla hetken aikaa kanssakilpailijan perässä niin tästä rallista jäi kuitenkin hyvä fiilis jatkaa eteenpäin, Forsström iloitsi.

Ralli SM-sarjan kesäkausi käynnistyy 19.-20. toukokuuta Riihimäeltä. Kesän ohjelmassa on kaikkiaan neljä SM-osakilpailua. Sarja päättyy syyskuun lopussa Tampereelle.

Tuloksia, Tahko SM-ralli, Nilsiä:

  1. Teemu Asunmaa –  Jonne Halttunen Skoda 52:03,9
  2. Juha Salo – Jarno Ottman Peugeot + 6,2
  3. Jarkko Nikara – Sayaka Adachi (J) Subaru + 14,9

……

  1. Alex Forsström – Markus Määttänen Skoda + 3:58,2
Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste