– Lähdimme hakemaan parempaa tulosta, mutta valitettavasti pikkujutut veivät saumat paremmille pisteille. Rengasvalintamme ei oikein onnistunut ja meiltä loppuivat pyörät. Sarjan kisoissa saa käyttää vain 8 rengasta rallia kohden ja pätkillä oli pituutta yhteensä 230km. Meiltä hajosi pari rengasta, ja sitten kun yritimme säästää niitä niin kello ei tykännyt. Täällä kun jää 0,5 sekuntia kilometrillä, niin sijoitus on vasta nipin napin kympin joukossa, kertoo Tade Lario hankalasta viikonlopusta.
Lario avasi rallin toiseksi nopeimmalla ajalla, mikä antoi viitteitä hyvään tulokseen. Ensimmäisen viiden erikoiskokeen jälkeen erot olivat vielä pieniä, kun viisi sijaa eteenpäin oli vain reilun 10 sekunnin päässä. Loppua kohden rengasmurheet kasvoivat ja sijoitus tippui yhdeksänneksi. Kilpailun voittoon ajoi lopulta espanjalainen Efren Llarena.
– Täytyy ottaa virheistä oppia seuraaviin asfalttiralleihin. Seuraavassa osakilpailussa on ajettava palkintopallille, jotta sarjan kärki ei pääse karkaamaan. Positiivista viikonlopusta jäi se, että tiedämme vauhtia löytyvän kunhan kaikki natsaa. Tästä ei voi kuin parantaa, kommentoi Lario sarjatilannettaan.
Peugeot 208 Rally Cupin seuraava osakilpailu ajetaan soralla Rallye Terre du Diosissa 3.-4. kesäkuuta. Sarjan toinen suomalainen Aki Sahila oli viikonloppuna kahdeksas.
Teksti: Tade Lario tiedotus