Riihimäen ralli on ensimmäinen sorateiden SM-ralli, johon Mänty osallistuu viime talvena käyttöönsä tulleella Skoda Fabia R5 -autolla. Kauhajokelainen on hakenut sorasäädöt autoonsa testipätkillä ja Keravan rallissa vajaat kaksi viikkoa sitten. Talviturkin pois luovuttanut Skoda tuntuu hyvältä käteen nyt kun eletään SM-rallin aattotunnelmissa.

– Keravan ralli oli meille hyvä paikka ajaa sisään sorateille. En tiedä kuinka täysillä Juha Salo Keravalla ajoi, mutta olimme hyvin Salon vauhdissa. Meille vain sattui pieniä virheitä jokaisella pätkällä. Virheet näkyivät sekunteina, Mänty avasi.

Keravan jälkeisissä testeissä Mänty ja Mäkelä ovat hakeneet lisää tarkkuutta sorapinnalla kurvailuun.

– Viimeisin testi nyt kisaviikolla oli onnistunut viimeistely ennen lauantain kisaa. Pystyimme jokaisella vedolla nostamaan hieman vauhtia. Parasta oli se, että rytmiä rikkovia virheitä ei testeissä tullut.

JTR Racingin Skodaa kuljettavan Männyn tavoite kaudelle on ollut SM1-luokan mitali. Jahti on pahasti kesken, mutta kauhajokelainen ei ole luopunut tavoitteesta.

– SM1-luokassa taitaa nyt olla ennätysmäärä kuskeja. Voitto Riihimäeltä olisi kova sana. Tiedän kuitenkin, että ykköspallille on kova tungos. Voittoon tarvitaan kympin suoritus. Toivottavasti onnistumme ajamaan virheittä ja nousemaan ainakin palkintopallille.

Mänty sanoo viihtyneensä aina paremmin soralla kuin lumella. Myös parhaat sijoituksensa kauhajokelainen on päästellyt kesäralleissa. Onko Riihimäen SM-rallissa odotettavissa jotakin uutta viime talveen nähden?

– Miehistö ja auto on viimeistelty kesäkuntoon. Radikaalein muutos tapahtui rengaspuolella. Riihimäellä vedetään sorarenkailla.

Teksti: JTR Racing Tiedotus / JiiVee Korpela

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste