Lauantaina ajetussa viikonlopun ensimmäisessä kilpailussa kaksikko päätyi sijalle 23 ja tänään sunnuntaina sijalle 21.
Lindholm myönsi, että autokunnan vauhti oli aika-ajosta lähtien kateissa.
– Viime vuonna samalla radalla olimme kilpailukykyisiä, mutta emme enää tänä vuonna. Jonathan (Judek) jäi ensimmäisessä aika-ajossa kaksi sekuntia kärjelle ja se oli samalla myös ero ensimmäisen ja viimeisen välillä. Viimeisestä ruudusta nousimme kilpailun aikana jonkin sijan. Keskivaiheilla kisaa pääsin ajamaan kahdeksan kierrosta Audin tehdaskuljettaja Christopher Miesiä vastaan ja se kamppailu jäikin tämän viikonlopun piristävimmäksi kohokohdaksi.
– En tiedä, mihin vauhtimme katosi. Olimme kärkeen verrattuna reilut puoli sekuntia kierroksella hitaampia kuin vuosi sitten. Lauantain kisan viimeisen kierroksen ajoin auton oikea takarengas tyhjänä ja menetin siinä sijoja. Rengas oli tyhjentynyt hiljalleen ja se varmasti vaikutti myös edellisien kierrosten suorituskykyyn, mutta se ei kaikkea selitä.
Viikonlopun toiseen kilpailulähtöön kaksikko joutui toistamiseen starttaamaan viimeisestä ruudusta, kun Lindholm osui aika-ajokierroksellaan betonimuuriin.
– Radan yhdessä mutkassa betoni on todella lähellä rataa ja siinä sitten auton perä karkasi alta ja osuin muuriin. Auton takaripustus hajosi, joten aika-ajo päättyi osaltamme siihen.
Itse kilpailussa Attempto -tiimin Lamborghinin vauhti oli edelleen kateissa.
– Nousimme lähdössä 3-4 sijaa, mutta nousumme tyrehtyi siihen. Emme päässeet oikein mihinkään. Auto ei tuntunut hirvittävän huonolta, mutta muut menivät vain lujempaa. Tällä kertaa ei meillä ollut mitään jakoa, Lindholm tunnusti kilpailun jälkeen.
ADAC GT Masters -ratasarja jatkuu kolmen viikon kuluttua Itävallan Red Bull Ringillä. Lindholmin piti jättää kyseinen osakilpailu ralli SM-sarjan Kouvolan osakilpailun päällekkäisyyden takia väliin, mutta Lindholmin GT Masters -sarjan pääsponsori ADAC haluaa suomalaiskuljettajan ajavan Itävallassa.
Jo SM Riihimäki-rallin väliin jättämään joutunut Lindholm ajaa ennen Kouvolan SM-rallia yhä SM3-luokan ja Tulevaisuuden tähti -kilpailun pistejohdossa.
– Ymmärrän heidän näkemyksenä asiaan. Kuulun heidän junioriohjelmaan, joten olen velvoitettu ajamaan ADAC GT Masters -sarjaa, siksi myös Kouvolan SM-ralli jää minulta väliin, Lindholm toteaa.
Tuloksia; ADAC GT Masters, Lausitzring, lauantai:
1. Robert Renauer (GER) – Sven Müller (GER) Porsche 911 GT3 R 1:02:04,066
2. Luca Stolz (GER) – Luca Ludwig (GER) Mercedes-AMG GT3 + 1,535
3. Ezequiel Perez Companc (ARG) – Mirko Bortolotti (ITA) Lamborghini Huracan GT3 + 11,351
…
23. Emil Lindholm (FIN) – Jonathan Judek (GER) Lamborghini Huracan GT3 + 1 kierros
Tuloksia; ADAC GT Masters, Lausitzring, sunnuntai:
1. Ezequiel Perez Companc (ARG) – Mirko Bortolotti (ITA) Lamborghini Huracan GT3 1:02:48,877
2. Connor De Phillippi (USA) – Christopher Mies (GER) Audi R8 LMS + 1,458
3. Rolf Ineichen (SUI) – Christian Engelhart (GER) Lamborghini Huracan GT3 + 12,647
…
21. Emil Lindholm (FIN) – Jonathan Judek (GER) Lamborghini Huracan GT3 + 1 kierros
Teksti: Marko Mäkinen