23-vuotias kokenut ralliajaja Samuli Vuorisalo on etsinyt jo jonkin aikaa mahdollisuutta päästä kokeilemaan rallicrossia. Nyt hän pääsee starttaamaan viikonlopun kisaan Renault Clio Cup RX -autolla saaden vastaansa RX Academyn kuljettajia ympäri maailman.

Vuorisalo aloitti kilpailemisen vuonna 2011 juniorisarjan rallikuljettajana Honda Civicillä ennen kuin nousi R2-luokkaan kisaamaan Ford Fiestalla. Hän voitti R2-luokan Neste Rallissa vuonna 2013. Seuraavana vuonna hän voitti R2-luokan Suomen mestaruuden ennen kuin kuin vuonna 2015 aloitti kilpailemisen Saksan Opel Adam Cupissa, jossa sijoittui toiseksi kokonaispisteissä.

Samuli Vuorisalo pääsee näyttämään nyt taitonsa rallicross-auton puikoissa. Kuva: RX Academy

– Samuli on ollut innokas kokeilemaan rallicrossia jo jonkin aikaa ja nyt vihdoin hänelle tuli mahdollisuus tehdä se, toteaa RX Academyä vetävä Jussi Pinomäki.

– Samuli on tänä vuonna muita velvollisuuksia rallin saralla, samoin kuin Sami-Matilla formuloissa, joten tämä oli täydellinen ratkaisu jakaa auto heidän kahden kesken. Samuli on osoittanut taitonsa etuvetoautolla sekä asfaltti- että soraralleissa, joten hänellä on hyvää kokemusta molemmista pinnoista, joita rallicrossissa on ja on mielenkiintoista seurata hänen otteitaan tänä viikonloppuna.

RX Academyn ensimmäinen osakilpailu ajetaan viikonloppuna. Kauden 2017 RX Academyn voittaja saa ilmaisen paikan 2018 FIA Rallycross EM-sarjaan Super1600 autolla tai merkittävää apua RX2-luokkaan.

#6 Samuli Vuorisalo

Ikä: 23

Ura: Aloitti uransa rallin junioriluokassa vuonna 2011, jolloin kilpaili Honda Civicillä Virossa. Siirtyi Ford Fiesta R2:n puikkoihin kaudeksi 2013 ja sijoittui toiseksi rallin SM-sarjan R2-luokassa. Hän voitti tuolloin myös kotikilpailunsa Neste Rallin. Vuorisalo voitti R2-luokan Suomen mestaruuden vuonna 2014 ja sijoittui toiseksi Opel Adam Cupissa Saksassa vuonna 2015.

RX Academy 2017 Kalenteri
Toukokuu 27 – Hyvinkää

Kesäkuu 17 – Honkajoki

Heinäkuu 8 – Kaanaa

Elokuu 19 – Jalasjärvi

Syyskuu 23 – Kouvola
Teksti: RX Academy Tiedotus / Moottoriurheilu.tv
Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste