Luokassa 3 (enintään 1600-kuutioiset) ajava Korhonen oli nopein kuudella erikoiskokeella. Vain viimeistä edellisellä pätkällä Tomi Tuominen onnistui Korhosta paremmin.

”Alettiin vähän kuutosella jo varmistella, mutta sitten uudestaan innostuimme seiskan ajamaan kunnolla”, kertasi Korhonen maalissa.

”Luokkavoittoa vain tavoiteltiin, kun yleiskilpailumenestyksestä ei anneta lisäpisteitä, turha sitä on lähteä reuhuamaan.”

Kilpailun nopein oli luokassa 4 ajava Henri Hokkala, joka ajoi SM-sarjalaisista nopeimman ajan kuudelle erikoiskokeelle. Hokkalalle pienen ”kauneusvirheen” tilastoon aiheutti juuri Aleksi Korhonen, joka oli nopein neljännellä erikoiskokeella.

Henri Hokkala palasi näin Kaasujalka Rallissa luokkavoitollaan taistelemaan junioreiden suomenmestaruudesta. Hokkala voitti sarjan ensimmäisen osakisan, mutta jäi pisteittä toisessa, nyt oli jälleen vuorossa voitto.

”Koetettiin välttää tänään virheitä, silti koko päivä on ajettu täysillä. Tarvittaessa olisin voinut ehkä vähän lisätä vauhtiakin, mutta silloin saattaa käydä pahasti kukkaron päälle”, totesi Hokkala maalissa.

Kun sarjan loppupisteisiin lasketaan neljä parasta tulosta viidestä, tietää Hokkala tarkasti tilanteen.

”Nyt olemme voittaneet kaksi, kaksi on vielä voitettava. Tällainen olisi suunnitelma.”

Luokkavoittajat lauantaina: Tomi Huttunen (lk 1), Riku Rantasalo (lk 2), Aleksi Korhonen (lk 3), Henri Hokkala (lk 4). Luokan 5 ainoa osanottaja keskeytti. Rally Trophyn puolella Jani Koskinen voitti luokan 7 ja Mikke Yrjölä luokan 8. Nuorten luokan voitti Sami Pajari ja naisten luokan Mia Lainpelto.

Pistetilanteen Top 5 osakilpailun 3/5 jälkeen: 1) Aleksi Korhonen 57 pistettä; 2) Tuomo Vanhala 53; 3) Joonas Lehtola 45; 4) Riku Rantasalo 43; 5) Henri Hokkala 42 pistettä

Teksti: Rallin Suomen Juniorimestaruussarja / Viestintä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste