Tiimin toinen auto oli kolmas. Aika-ajossa Lappalaisen autokunta oli luokkansa (SP-X) neljäs.

– Selvittiin maaliin, ja se oli kaikkein tärkeintä. Tavoite oli saada autolle kaikki mahdolliset kilometrit, koska tämä oli meidän ensimmäinen kilpailumme, Lappalainen korosti.

Lappalainen ajoi 24 tunnin aikana viisi kertaa, joista yksi veto oli parin tunnin mittainen ja muut noin tunnin. Ensimmäisellä ajovuorollaan hän teki ajovirheen, jonka vuoksi varikolla kului ylimääräistä aikaa auton korjauksessa.

– Se oli ihan oma arviointivirhe, ja menee kokemattomuuden piikkiin. Edessä oli hitaampi auto ja hidas mutka, ja en oikein huomannut vauhtieroa. Osuin kaiteeseen ja autoon tuli vähän osumaa. Autoa korjattiin tunnin verran, mutta onneksi pääsimme jatkamaan. Huolto teki aivan huippuduunia. Yöllä oli vähän vaihdelaatikkoremonttiakin. Se oma moka vähän harmittaa, vaikka kaikki omat ajovedot sen jälkeen onnistuivatkin tosi hyvin.

– Täytyy sanoa, että aika omanlaatuisensa tapahtuma. Paljon tuli oppia, ja nyt ymmärsi sen, miten tarkkana pitää koko ajan olla, kun radalla niin paljon eri vauhdilla ajavia autoja. Fyysisesti tämä ei ollut kovin paha, mutta enemmän ehkä henkisesti. Meillä ei ollut ilmastointia ja raikasilmapuhallinkin vähän reistaisi. Autossa oli varmaan 60 astetta lämmintä. Aamuyöstä pystyin myös nukkumaan melkein kolmisen tuntia, Lappalainen kertoi.

Lappalaisen kilpailukausi jatkuu kolmen viikon kuluttua, kun pohjoismainen ratasarja STCC ajaa Ruotsin Solvallassa. Silloin Lappalaisen alla on Audi RS3 LMS.

Teksti: Miiro Koivula

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste