– Täysin oma ajovirhe. Osuin vähän sisäpenkkaan ja siitä sitten lähdettiin pyörimään. Yllättävän vähän siinä loppujen lopuksi tuli jälkiä autoon, kun kaaret ja moottori olivat ehjiä. Itselle ei käynyt kuinkaan, Grönholm raportoi.

Rysäyksen jälkeen tallin mekaanikoilla oli edessään kiireinen urakka saada auto jälleen ajokuntoon seuraavaan karsintaerään. Marcus Grönholmin johtaman tallin mekaanikot tekivät loistavaa työtä ja Niclas ajoi Q2 –erissä kymmenenneksi nopeimman ajan.

Kolmannen karsintaerän jälkeen Grönholm oli yhdeksän pisteen päässä jatkopaikasta. Neljännen erän jälkeen paikka semifinaaleihin jäi kuitenkin viiden päähän.

– Tiimi teki loistavaa työtä auton kanssa ja pääsin ajamaan ilman ongelmia loput erät. Toki tässä jossiteltavaa jäi aika paljon. Ilman kaatoa jatkopaikka olisi ollut aivan mahdollinen. Kyllä vauhti nyt riittää ja katsotaan taas kahden viikon kuluttua Norjassa, Grönholm sanoi.

Teksti: GRX Team tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste