Vaihdelaatikon ongelmien takia Hjerppe ei pystynyt ottamaan osaa aika-ajoon. Suomalainen teki erinomaisen taistelun ensimmäisessä sprinttikilpailussa ruudukon takaosasta sen jälkeen, kun Alriksson Motorsportin mekaanikot saivat korjattua auton ajoissa kilpailuun.

“Minun piti aloittaa viimeisestä ruudusta, koska aika-ajo jäi välistä. Rata on erittäin nopea, ei lainkaan hitaita mutkia ja vain yksi lyhyt suora, joten ohituspaikkoja ei ole paljon”, Hjerppe sanoi kilpailun jälkeen.

Haasteista huolimatta mies kiristi vauhtiaan ohittaen autoja ja nousi toiselle sijalle.

“Minulta kului liikaa aikaa kaikkien ohittamiseen ja johtavan auton ja minun ero oli liian suuri. Sain hänet melkein kiinni ennen kilpailun loppua, häviten 5.9 sekunnilla.”

Hjerppe asetti nopeimman kierroksen epätoivoisessa takaa-ajossaan Mad Croc -autollaan.

Sprint-kisa 2:ssa oli myös haasteita. Lähtöjärjestyksen muodostivat ensimmäisen kisan kierrosajat, joten Hjerppe aloitti paalulta, mutta huono lähtö ja oudot ongelmat ohjaamossa loivat aineksia kiintoisaan kisaan.

“Aloitin ensimmäisenä, mutta sain todella huonon lähdön ja putosin toiseksi. Minulla oli ongelmia saada renkaat lämpimäksi ja auto oli todella aliohjaava. Oli ongelmia pysyä kisaa johtavan vauhdissa. Muutaman kierroksen jälkeen sain lämpöä renkaisiin ja aloin kuroa eroa kiinni, mutta sitten jarrupolkimeni meni pehmeäksi ja visiirinruuvi lensi kypärästä ja visiiri läpytti kasvoilleni mutkissa “, Hjerppe selitti.

Huolimatta pehmeästä jarrupolkimesta ja läpättävästä kypärän visiiristä, suomalaisen onnistui tuoda Mad Croc -kilpurinsa maaliin toisena 1.1 sekuntia voittajan jäljessä asettaen taas nopeimman kierroksen.

Viikonlopun kolmas kilpailu oli pidempi endurance-kisa. Aloittaen paalulta hallitsevan aika-ajon jälkeen Hjerppe siirsi aiempien kisojen ongelmat taakseen ja ryhtyi töihin, johtaen heti lähdöstä. Pian lähdön jälkeen ensimmäisessä mutkassa oli iso onnettomuus, minkä seurauksen turva-auto viipyi radalla pitkään. Turva-auton poistuttua, Hjerppe kuroi mukavan välimatkan ennen pakollista varikkopysähdystä.

Jani Hjerppe (vas.) pääsi tuulettamaan pokaali kädessä hienon kilpailun jälkeen Kinnekulle Ringillä. Kuva: Race Foto

“Onnistuin tekemään hyvän välin toisena ajaneeseen autoon ennen varikkopysähdystä. Valitettavasti sammutin auton varikolla ja menetin paljon aikaa. Kun tulin ulos varikolta putosin toiseksi, 7 sekuntia johtavan auton taakse. Aloin takaa-ajoon ja olin noin sekunnin nopeampi joka kierroksella ja sain kilpailua johtavan aika nopeasti kiinni. Etsin ohituspaikkaa parin kierroksen ajan ja sitten meillä oli pieni kontakti ohitustaistelussa. Siitä ei vahinkoa koitunut, mutta en päässyt ohi”, Hjerppe kertoi.

Pitäen paineen yllä suomalainen pakotti kisaa johtavan tekemään virheen samalla kierroksella ja toiseksi viimeisessä mutkassa hän onnistui suorittamaan puhtaan ohituksen. Hjerppe suoritti tästä eteenpäin nopeimpia kierroksia ja voitti kisan ollen ruutulipulla 15.5 sekunnin ennen toiseksi ajanutta. Hän teki jälleen kisan nopeimman kierrosajan jääden vain 0.1 sekuntia rataennätyksestä.

Sarjan seuraava kisa järjestetään Falkenbergs moottoriradalla 17.-18.6.2017.

Teksti: Jani Hjerppe Tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste