– Nuottipohja on meillä vahva, mutta nopeisiin paikkoihin olemme yksinkertaistaneet nuottia, koska Skodalla vauhti on sen verran kovempi kuin etuvetoisella.

– Tosi pieniä yksityiskohtia, mutta emme ole lähteneet muuttamaan nuottia sen kummemmin, Nordgren korostaa.

Nordgrenin kokemus Kaakkois-Suomen teistä rajoittuu vuoteen 2015 ja ABC-ralliin, josta oli aikoinaan tarkoitus hakea tuntumaa nuottiralleihin. Homma ei kuitenkaan mennyt aivan vihellellen.

– Silloin meillä hajosi Citroën ensimmäiselle pätkälle ja kisa jäi siihen. Olen kuitenkin nuotittanut Kouvolan alueen teitä sen kisan yhteydessä, joten teiden luonne on ainakin tiedossa, Nordgren kertaa.

Luvassa on nopeaa tietä, jossa on paljon ylityksiä. Nordgren näkee tiestössä samoja piirteitä kuin Jyväskylän MM-rallissa.

– Tiet ovat vähän verrattavissa joihinkin Jämsän seudun pätkiin, kuten Päijälään. Vähän toki vielä tuottaa hankaluutta arvioida, kuinka paljon uusi kalusto kerää vauhtia, kuinka paljon tohtii hypätä ja mihin kannattaa sitoa. Mutta teiden luonteesta pidän ihan varmasti, Nordgren toteaa.

Paineet muilla

Nordgrenin kisakokemus nelivetoisesta oli ennen Riihimäkeä pyöreä nolla, mutta karkkilalainen löi epäilijöille jauhot suuhun ja ehjä ajo palkittiin kakkossijalla. Kruununa voidaan pitää kolmea nopeinta EK-aikaa. Nyt vastus on kenties vieläkin kovempi.

– Riihimäen perusteella odotukset ovat kovat, mutta uskon, että vauhtimme kehittyy vielä. Muut menevät varmasti kovaa ja heidänkin vauhtinsa on varmasti noussut. Lisäksi Kalle Rovanperä on mukana, joten kovaa täytyy mennä, jos mielitään kolmen joukkoon, Nordgren vertaa.

Kun mukana on kaksi nuorukaista, nousee varmasti kokeneempien kuskien yritys. Nordgren näkee tämän hyvänä asiana.

– Meidän kannalta olisi hyvä, että saataisiin äärimmäisen tiukka kisa, koska se kehittäisi meitä Jyväskylää varten.

Nordgren ei koe, että ensimmäisen kisan hyvä tulos olisi tuonut paineita.

– Varmaan muille, muttei meille, nuorukainen nauraa.

– Pidetään oma paketti kasassa ja pyritään sinne kolmen joukkoon, Nordgren sanoo.

Teksti: Joni Vainio

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste