– Perjantaina ja lauantaina en päässyt ajamaan yhtään kierrosta. Ensimmäinen moottori oli vanha, ja varamoottorikin oli jonkin verran käytetty, mutta sekin hajosi heti alkuunsa. Sunnuntaille saimme täysin uuden koneen, joka kestikin maaliin asti. Takarivistä ilman minkäänlaisia säätöjä oli kuitenkin mahdotonta ajaa muiden kanssa kilpaa. Jätetään tämä kisa nopeasti taakse ja keskitytään seuraavaksi tulevaan, Lindholm totesi.
ADAC GT Masters -ratasarja jatkuu 21.-23. päivä heinäkuuta Zandvoortissa Hollannissa. Sarjassa ajetaan kaikkiaan seitsemän kilpailuviikonloppua ja 14 mestaruusosakilpailua. Sarja päättyy syyskuun lopulla Hockenheimin moottoriradalle Saksaan.
Seuraavaksi Tulevaisuuden tähti-karsinta ja Puolan MM-ralli
Ja se tuleva on edessä jo alkavan viikon keskiviikkona, jolloin Lindholm matkaa Vierumäelle Tulevaisuuden tähti -valintakokeeseen. Kaksipäiväisten testien perusteella viidestä nuoresta rallikuljettajasta yksi voittaa itselleen ja kartanlukijalleen täydellisen ajopaketin JWRC-luokan Ford Fiesta R2T-autolla Suomen MM-ralliin. Kahden testipäivän aikana kuljettajat käyvät psykologisissa testeissä, heidän ennakkotutustumistaidot eli nuotitustaidot ja fyysinen kunto mitataan. Myös mediaosaaminen suomeksi ja englanniksi kuuluu valintaleirin ohjelmaan.
– Testiin ei oikein voi millään muulla tavalla valmistautua kuin tehdä parhaansa ja antaa kokeissa kaikkensa.
Seuraava etappi odottaa jo kahden viikon päässä, kun Lindholm starttaa yhdessä Tomi Tuomisen kanssa JWRC Ford Fiestalla Puolan MM-ralliin. Kysymyksessä on Emilille ensimmäinen MM-ralli MM-luokan kalustolla.
– Ajoin pari vuotta sitten Saksan MM-rallin yhteydessä kansallisessa luokassa kisaa. Puola on minulle ensimmäinen todellinen MM-kisa ja kauden ensimmäinen soraralli. Odotan kisaa innolla ja osallistuminen on minulle iso juttu, Lindholm toteaa tyytyväisenä.
Lindholm ajaa rallissa JWRC-luokan etuvetoisella Ford Fiesta R2T-autolla, joita rallissa huoltaa ja ylläpitää M-Sport.
– Kysymyksessä on M-Sportin konsepti. Autot ovat samanlaisia ja niiden säätömahdollisuuksia on rajattu. Puolassa on nopeat soratiet, jotka edellisinä vuosina kuluivat nopeasti huonoon kuntoon. Tänä vuonna reitille starttaa 49 autokuntaa, joten toivoa on, että tiet pysyisivät tänä vuonna paremmassa kunnossa.
Tuloksia; ADAC GT Masters, Red Bull Ring, lauantai:
- Jules Gounon (FRA) – Daniel Keilwitz (GER) Corvette C7 GT3 1:16:40,978
- Sven Barth (GER) – Maximillan Häckländer (GER) Corvette C7 GT3 + 0,861
- Ricky Collard (GBR) – Philipp Eng (AUT) BMW M6 GT3 + 1,386
…
Emil Lindholm (FIN) – Jonathan Judek (GER) Lamborghini Huracan GT3 – keskeytys
Tuloksia; ADAC GT Masters, Red Bull Ring, sunnuntai:
- Rolf Ineichen (SUI) – Christian Engelhart (GER) Lamborghini Huracan GT3
- Lucas Auer (AUT) – Sebastian Asch (GER) Mercedes-AMG GT3 + 0,755
- Jules Gounon (FRA) – Daniel Keilwitz (GER) Corvette C7 GT3
…
24. Emil Lindholm (FIN) – Jonathan Judek (GER) Lamborghini Huracan GT3 + 1 kierros
Teksti: Marko Mäkinen