Valittajat vaativat ympäristölupapäätöstä kumottavaksi perustellen muun muassa, että päätöksen olisi pitänyt tehdä valtion ympäristönsuojeluviranomainen radan laaja-alaisen toiminnan takia.

Nyt Vaasan hallinto-oikeus päätti, että Kouvolan rakennus- ja ympäristölautakunnan ympäristölupapäätös on käypä, meluhaittojen rajoittamista koskevat lupamääräykset ovat riittäviä ja KymiRingin melunseuranta on asianmukaisena. Hallinto-oikeus katsoi, että lupa-asia kuuluu ympäristönsuojeluviranomaisille, ei aluehallintovirastolle.

Viime kuussa hallitus myönsi lisätalousarviossaan KymiRingille lisämäärärahaa yhteensä 17,5 miljoonaa euroa. Moottoriurheilu-, ajokoulutus- ja valmennuskeskus on ainutlaatuinen hanke, jollaista ei ole rakennettu Euroopan alueella 25 vuoteen. Korkeimman kilpailutoiminnan tason muun muassa Formula 1:ssä, MotoGP:ssä ja rallicrossissa mahdollistavasta KymiRingista odotetaankin suomalaisen moottoriurheilun yhtä suurinta kansainvälistä valttikorttia ja veturia.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

KymiRing vie suomalaisen autourheilun kohti tulevaisuutta

KymiRingille 17,5 miljoonan euron tuki hallitukselta

KymiRing avasi mahdollisuudet F1-kilpailulle Suomeen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste