Kun jo perinteisesti Keski-Suomen tiestö on vaativa sekä kalustolle että kuljettajallekin, niin matka jäi kesken lähes puolelta kilpailijoista.
Toivakan Autourheilukerho järjesti ensimmäistä kertaa sarjakilpailun ja järjestelyt toimivat vähintäänkin mukavasti. Rallissa ajettiin viisi erikoiskoetta yhteismitaltaan 66 kilometriä ja rallin aloitti komeasti legendaarinen Ruuhimäki.
Tiilikka ensi kertaa yleisen kärjessä
EPUA:n Jari-Matti Tiilikka siirtyi kakkospätkän jälkeen kärkeen ja piti pintansa loppuun saakka, vaikka hänelle ei kirjattu yhtään pohja-aikaa.
– Kisa meni hyvin. Ykkösellä luulin, että matka jää jo sinne, kun hypättiin niin pitkälle. Pakoputki repesi ja roikkui matkassa. Huolto teki hienoa työtä ja pääsimme jatkamaan, tyytyväinen Tiilikka kertoi maalissa murheistaan.
Tauolla toisena oli kisan yllättäjä Lievestuoreen UA:n Tomi Mäkinen Volvolla. Mäkinen joutui kutenkin päästämään ”epoksimiehet” Riihimäen UA:n Petteri Salmisen ja Kalkkisten UA:n Joonas Kolehmaisen ohitseen. Salminen ajoi kakkoseksi jääden vain 4,9 sekuntia.
– Tarkalle meni jälleen maaliin saapuminen, sillä kone hajosi päätöspätkällä, harmitteli Salminen, joka oli kuitenkin tyytyväinen, että selviytyi maaliin saakka.
Salmisen työkaveri Kolehmainen oli siis kolmas 13,6 sekuntia Tiilikasta.
– Auton maksimaalinen nopeus ei vain yksinkertaisesti riittänyt näin nopeilla teillä, manasi Kolehmainen.
Kärkikolmikko oli luokkiensa nopeimmat; Kolehmainen (pikkuluokka), Tiilikka (väliluokka) ja Salminen isossa luokassa.
Kolehmainen (63) nousi sarjan piikkipaikalle ennen Salmista (60) ja Tiilikkaa (58). Kaksi osakilpailua voittanut Juha Rytkönen putosi kärkipaikalta neljänneksi.
Paavilainen vahvisti asemiaan

Juha Paavilainen. Kuva: Marko Kyöstilä
Yksi nuorimmista senioreista MHJ-RT:n Juha Paavilainen joutui jälleen kerran melkoisen haasteen eteen. Talvikauden päätösosakilpailun voittanut Paavilainen ajoi ennen viimeistä erikoiskoetta Pohjois-Hämeen UA:n Kari Kytölän 53 sekunnin ikätasoituksen kiinni ja kaunisteli päätöspätkällä eroksi 7,4 sekuntia. Kärkikaksikko oli niin kisassa kuin sarjantilanteessa täysin omaa luokkaansa, sillä kolmanneksi ajanut Uudenmaan AU:n Markku Tuoriniemi jäi jo 1.50,9. Kärkitroikka ajoi BMW M3:lla ja olivat näin myös ison luokan kärkitrio.
Neljänneksi nousi viime metreillä Raision UA:n Jyrki Sorjasaari Fiat Mirafiorilla, voittaen samalla väliluokan. Pikkuluokan voiton vei MHJ-RT:n Pekka Ripatti kymmenyksen erolla Lahden UA:n Pasi Valkoseen. Valkonen kuitenkin kuittasi luokan korkeimmat sarjapisteet.
Paavilainen (72) lähtee sarjaykkösenä ”kotikisaansa” Haminaan. Kytölä on toisena vain neljä pistettä Paavilaista perässä. Kaksikko on karannut muilta, sillä kolmantena olevalla Hausjärven UA:n Jari-Pekka Lehtosella pisteitä on kasassa 43.
Haapsaari voittoon viime metreillä

Marko Haapsaari. Kuva: Marko Kyöstilä
Avauspätkän pohjat ajaneen Ville Hanhisuannon keskeytettyä konerikon takia, johtopaikan otti Tervakosken UA:n Tuomas Välilä Opel Astralla. Viime vuoden B-junnumestari Marko Haapsaari ajoi kuitenkin kolmelle viimeiselle erikoiskokeelle pohjat, ja siirtyi päätöspätkällä ohi jarrunsa menettäneen Välilän 3,7 sekunnin erolla. Kolmas oli Laihian UA:n Petri Koskinen.
Haapsaari oli ison luokan ykkönen ja Välilä väliluokan. Pikkuluokan voiton vei Lappajärven UA:ta edustava Sami Jokinen Corolla GT:llä.
Sarjatilanteessa Koskinen (64) nousi ohi avauspätkällä keskeyttäneen Riku Raiskin (54). Välilä kipusi kolmanneksi.
Kaapu sarjalaisten nopein B-junnuissa

Mika Kaapu. Kuva: Marko Kyöstilä
B-junnuissa vain kolme sarjalaista saapui maaliin 15 lähteneestä. Sarjajohtaja Jaakko Tulla hukkasi lähes puolen minuutin taukojohdon ulosajoon nelospätkällä. Lopulta mies keskeytti ennen päätöspätkää tekniikkamurheisiin. Toisena ollut Rauman UA:n Jussi Nordbergki menetti reilusti aikaa, niinpä B-junnujen kärkeen nousi Pohjois-Hämeen UA:n Niko Patajoki. Sarjalaisten kärkeen kipusi pikkuluokassa ajava Hämeenkyrön UA:n Mika Kaapu Starletilla.
Patajoki vei lopulta selvän voiton ja väliluokan ykköspokaalin. Toiseksi tuli Kaapu ja kolmanneksi Nordberg. Patajoki ei ole sarjassa mukana, joten sarjalaisten ykkönen oli Kaapu. Luokkavoitot menivät pienimmästä isoimpaan; Kaapu, Patajoki ja Nordberg. Väliluokassa maaliin ei päässyt yhtään sarjalaista. Tulla (51) jatkaa sarjan kärjessä ennen Kaapua (45). Nordberg on kolmantena myös 45 pisteessä.
Erillisen palkinto-EK:n nopein oli A-juniorien kolmanneksi tullut Koskinen ennen Tiilikkaa ja Kolehmaista.
Teksti: Jorma Mikkola