Kategorioiden alla on luokkia kaikkiaan 26, jotka taasen määräytyvät auton viritysasteen mukaan. Suomalaisiakin on sarjaa kiertämässä ja vieläpä varsin hyvissä asemissa.

Category 1:ssa vuoden 2016 hopeamitalisti ja vuoden 2015 mestari Sverre Norrgård on pistetilanteessa neljäntenä, vain 2 pistettä kolmannesta sijasta. Viidentenä pisteissä on Elias Kivitila ja Pekka Anttalainen on kuudentena. Heillä kaikilla on tässä vaiheessa kautta vielä hyvät mahdollisuudet mitalisijoille.

Category 2:ssa hyvää kautta ajava vuoden 2016 hopeamitalisti Ville Silvasti on pistetilanteessa kolmantena. Silvasti on kaiken onnistuessa Lahdessakin lopputuloksissa hyvin korkealla. Joose Kojo on kategorian pisteissä sijalla 5.

Category 3:ssa Pentti Veikkanen on pisteissä komeasti toisena, vain 3 pistettä johtopaikasta. Viime vuoden mestari, Esa Peltonen, on pisteissä kuudentena melko kaukana kärjestä. Kaikki on kuitenkin mahdollista, sarjassa kun lasketaan loppupisteisiin 6 kilpailua.

Kilpailu on perinteisesti saanut kuljettajia liikkeelle ulkomailtakin asti. Italialainen Team Bassano tuo paikalle näillä näkymin 14 autokuntaa. Pari autokuntaa joutuivat perumaan matkan jo ennen kuljetusrekkojen liikkeellelähtöä. Pari vahvaa voittajaehdokastakin on matkassa: viime vuoden voittaja Giuliano Calzolari San Marinosta komeasti parkuvalla BDG-koneisella Escortilla on toinen heistä.

Toinen vahva ehdokas on kutsumanimellä ”Lucky” ajava Luigi Battistolli, joka on tämän kauden aiemmissa kisoissa tehnyt kartanlukijansa Fabrizia Ponsin kanssa selvää jälkeä neljällä voitollaan. Kaksikon 16-vuotias Lancia Delta HF Integrale on varmasti mielenkiintoinen seurattava Lahdessakin.

Ruotsin Porsche-kuljettajat, useasti viiden joukkoon ajanut Mats Myrsell sekä viime vuoden nelonen Anders Johnsen, ovat takuulla menestysnälkäisiä tänäkin vuonna. Viime vuoden kolmonen Janne Levänen starttaa rallikautensa Ford Escort RS:llä vasta Lahdesta, mutta kotiyleisön edessä ajaminen varmasti helpottaa ajotuntumaan pääsyä. Tekniikan kestäessä myös Mika Turkki Ford Sierra RS Cosworthilla nähtäneen kärkipään sijoituksilla.

Ei pelkästään Historic-autoja

Historic-autojen jälkeen Xerox-ralliin starttaa hieman alle 40 osallistujaa. Mukana on nuottiluokkia, nuorten luokkaa, senioreita, yleistä ja junioreita. Nykyaikaisemmille autoille suunnatun Xerox-rallin kenties suurin mielenkiinto ja taistelu kohdistuu kolmikkoon, joka tulee Orimattila-Myrskylä akselilta ja on F-ryhmän puolelta hyvinkin tuttu. AL-Myrskylän kuljettajat Juha Högström Toyota GT Corollalla, Krister Sjölund Toyota Starletilla, sekä OriUA:n Petri Vihervuori Ford Escort RS 2000:lla tuovat paikallisesti yleisön puolelle varmasti eräänlaista maaottelutunnelmaa. Näyttävästi eteneviä kuljettajapareja haastajiksi kärkikahinoihin on toki muitakin.

Kilpailun aikataulua

Kilpailun nuotituspäivät ovat keskiviikko 19.7.2017 sekä torstai 20.7.2017.

Kilpa-autojen turvallisuustarkastus torstaina 20.7.2017 klo 15:00 alkaen, Autosalpa Oy, Vanhanradankatu 2, 15520 Lahti.

Kilpailun lehdistötilaisuus torstaina 20.7.2017 klo 19:00, paikkana kilpailukeskus osoitteessa Salpausselänkatu 8, 15110 Lahti.

Kilpailun lähtö Lahden satamasta perjantaina 21.7.2017, tasanopeuskilpailijat klo 10:01 alkaen, Historic Rallyn osallistujat klo 11:01 alkaen.

Perjantain tauko/huolto Lammin Betonilla, tasanopeus klo 13:17 alkaen, Historic Rally klo 14:17 alkaen.

Yötaukoa edeltävään huoltoon saapuminen Kilpailukeskuksen alueelle, tasanopeus klo 18:07 alkaen, Historic Rally klo 19:07 alkaen.

Lauantaina tasanopeuskilpailijat starttaavat kauppakeskus Hansan pysäköintihallista liikkeelle jo klo 7:01, Historic Rallyn kilpailijat starttaavat klo 8:01.

Xerox-Rallin kilpailijat starttaavat lauantaina klo 9:13 alkaen Lahden Satamasta.

Lauantain tauko/huolto Kilpailukeskuksen alueella klo 11:20 alkaen tasanopeuskilpailijoilla: 12:20 Historic Rallyn osallistujilla, 13:32 Xerox-rallin osallistujilla.

Maali Lahden satamassa n.16:30 alkaen tasanopeusluokka, jonka jälkeen myös rallin osallistujat saapuvat alueelle. Historic Rallyn kolmen kärki kerätään kasaan kukitusta varten.

Palkintojenjako satamassa Makasiinikahvilan edustalla virallisten tulosten varmistuttua, käytännössä varmasti ainakin pari tuntia maaliin saapumisesta eli siis viitteellisesti n. 19:30 aikoihin.

Kilpailun sivuilta löytää muun muassa aikataulut.

Teksti: Lahti Historic Rally / tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste