Tuplarengasrikko päivän toisella erikoiskokeella päätti matkanteon, sillä mukana ei ollut kuin yksi varapyörä.
– Päijälän pikkutiellä uudella hidastuslenkillä linja valui leveäksi ja osuimme kiveen. Harmittaa, sillä tänään olisi ollut ohjelmassa lempipätkiäni, Nordgren kertaa.
– Perjantai oli todella pitkä päivä ja tänään todella lyhyt. Mitään välimallia meillä ei näemmä ole, Nordgrenin kartanlukija Mikael Korhonen naurahtaa.
Nordgren oli aloittanut lauantain hyvin. Pohjalla oli jo nopein aika aamun ensimmäiseltä erikoiskokeelta Pihlajakoskelta.
– Aamu lähti hyvin käyntiin. Emme tehneet autoon eilisen jälkeen mitään muutoksia. Toisella pätkällä ennen rengasrikkoja olimme väliajoissa luokkamme nopeimpia, Nordgren kertoo.
Nordgren ei pistä keskeytystään huonon tuurin piikkiin, vaan ottaa syyn omille harteilleen; kaikki sisälinjojen kivet oli kyllä merkattu nuotituksessa, muttei ulkoreunan, koska linjan ei olisi pitänyt mennä niin leveäksi.
– Huonoa tuuria oli se, että eilen meillä oli kaksi rengasta mukana, mutta tänään vain yksi. Ajattelin, että lauantain lenkillä tiet ovat kovempipintaisia kuin perjantain ja päätimme ottaa vain yhden vararenkaan mukaan. Sillä olisimme lisäksi saaneet painohyötyä nopeille pätkille, Nordgren sanoo.
Kaksikko lähtee sunnuntain neljälle pätkälle ilman paineita.
– Huomenna lähdetään ajamaan, koska hienoja teitä on vielä edessä. Yritetään tehdä samalla hyviä pätkäaikoja, jotta jää nimi mieleen, Nordgren sanoo.
Teksti: Joni Vainio