Kisapäivän kaikki 8 kilpailuerää onnistuttiin kuitenkin viemään läpi kutakuinkin etukäteisaikataulujen puitteissa erissä ajettavia kierrosmääriä sopeuttamalla, vaikka välillä jo näytti siltä, että osa eristä joudutaan jopa jättämään kokonaan ajamatta laitteiden maastokelpoisuuden ja vedenpinnan korkeuden rajoissa. Eteneminenhän näillä karteilla oleellisesti hidastuu sateiden sattuessa etenkin, kun sarjassa käytetään kelistä riippumatta aina slicks-renkaita.
Kilpailun järjestävä taho eli Xon Sport Club ja sen toimitsijat nostavat isosti ja korkealle hattua kaikille Ruuhimäen osakilpailuun osallistuneille, jo ennakkoonkin lähes toivottomia ja kovaakin sadetta luvanneita sääennusteita uhmaamaan ilmestyi kisapaikalle peräti 29 urheaa joukkuetta. Positiivinen yllätys ja hieno suoritus ottaen huomioon että kyseessä on kuitenkin harrastesarja.
Itse kisapäivä alkoi yhdistetyistä aamun vapaista treeneistä ja aika-ajoista, mitkä ajettiin vanhojen sateiden kastelemalla märällä radalla. Uutta sadetta ei nyt tullut ja kierrosajat paranivatkin huimaa kyytiä loppua kohden, kaikki radalla olleet joukkueet pystyivät ajamaan parhaan kierrosaikansa radan pikkuhiljaa kuivuessa session viimeisillä viidellä minuutilla.
Parhaiten oli kelimuutoksen osannut arvioida ja rengaspaineensa asettaa auto nro 93 eli Malkin Jr ratissa Artturi Malin, jolle lankesi näin uran ensimmäinen XonPaalu hulppealla noin puolen sekunnin erolla seuraavaan. Malkinin perässä tiimit Suerte Racing, PMH-Trading.fi, Disco Boltsit Harri & Ville, JJ Racingin ”Ziissi”, Kartman, Hape GP ja vielä kahdeksanneksikin ajanut RaketRaceTeamOne olivat kaikki saman sekunnin sisällä. Näistä PMH Trading kolmos-sijallaan suoritti samalla ensi-esiintymisensä Xon-kisoissa ja heti lähti Xon-ura mukavasti alkuun, eikä se siitä juurikaan laantunut, kun heti perään ensimmäisen kilpailuerän voittokin tuli kotiin parin sekunnin erolla kakkoseksi ajaneeseen Suerte Racingiin.
JJ Racing ”Ziissi”, Kartman ja DiscoBoltsit myös sijoittuivat viiden sakkiin ensimmäisestä erästä. Erässä nähtiin heti alkuun melkoinen joukkohässäkkä ensimmäisissä mutkissa, kun joukkueille ei ollut vielä radan liukkaus täysin selvinnyt ja osalle porukkaa oli ilmeisesti käsite ”märkäpito” kovinkin vieras, mutta siitäkin lopulta selvittiin läpi ilman suurempia raatoja.
Kakkoserässä rata ehti kuivumaan lähes kokonaan ja sijoituksetkin siinä jakautuivat samalla hieman uusiksi, kun osa porukasta oli valmistautunut vielä märkään rataan ja karteissa säädöt olivat erilailla eri tiimien kesken. Viiden kärki erässä Suerte Racing, JJ ”Ziissi”, Discoboltsit, Malkin jr ja uutta nousuaan hiljaa mutta hartaasti rakentava Soundelight Motorsport Division ratissaan TT Letho.
Kolmannessa erässä Suomen suvi näytti mahtinsa kaikille karttinsa tauon aikana kuivalle uralle säätäneille. Erä tosin alkoi kuin alkoikin kuivana ja kierrosajat paranivat kierros kierrokselta, kunnes puolivälin paikkeilla koitti uusien sateiden aika. Sateen alkaessa ikään kuin hiljaa hiipimällä, erityisesti radan taka-osalla koettiin yllätyksiä, kun sinne tultiin kuivalta etuosalta kaasut pohjassa ja yht’äkkiä olikin märkää pintaa alla.
Niinsanotun alamäen oikeassa mutkassa ennen takasuoraa nähtiin ennakkoon suunnittelemattomat kokoontumisajot nurmikolla radan ulkopuolella, minne myös pari kärkiautoa surauttivat näyttävästi kanttareitten yli parkkiin. Samalla radan ulkopuolisella ladulla nähtiin parhaimmillaan jopa kymmenkunta autoa. Osa pääsi vielä jatkamaan, mutta osalle koitui kohtaloksi märkä keskeytys. Muu muassa kärkiauton JJ ”Ziissin” keskeytyksen myötä viiden kärki sekoittui jälleen. Tästä erästä tiimit PMH-Trading, Suerte, Soundelight, Malkin Jr ja uutena top viidessä LexSaw kuskinaan tällä kertaa ”Maailman Märin Andersson”.

Haastavat olosuhteet eivät kuitenkaan latistaneet kilpailijoita, vaan kaikki erät saatiin lopulta ajettua. Kuva: Jartsa Kuisma
Neljännestä ja viidennestä erästä jäi muistoihin lähinnä taivaalta tulleen veden määrä, radalle kertyi melkoisia lammikoita ja puroja, joista muodostui näyttäviä vesisuihkuja karttien sukeltaessa sekaan. Viidenteen erään mahtui myös päivän suurin härdelli radalla, kun niin sanotulla bussipysäkillä ensin kahden auton pyörähdettyä rata olikin tukossa ja osa joutui käyttämään vahvasti pientareita välttyäkseen osumilta muihin tai toisiinsa. Tästäkin noin tusinan kartin sekametelistä selvittiin kuitenkin ja kaikki pääsivät vielä jatkamaankin matkaansa, osa toki hieman tilanteesta kärsineillä laitteilla, kun ei kaikkia osumia millään voitu välttää. Nelos-erän tulosten top viidessä olivat edelleen samat tutut tiimit aiemmista eristä keskenään paikkojaan vaihdellen, mutta viidennessä erässä sinne liittyi myös Sunset Racing kuskinaan Turtiaisen Jazka.
Kuudenteen erään valmistauduttaessa sade yltyi autojen ollessa jo lähtöruudukossa sellaiseen rummutukseen, että ennen starttia pidettiin pikainen huutoäänestys kilpailijoiden kesken, jatketaanko kilpailua. Ratahalut voittivat ja kilpailu jatkui. Vesipatsaat nousivat usean metrin korkeuteen karttien syöksyessä läpi pahimpien lammikoitten ja radalla nähtiin monia näyttävän pitkiä vesiliirtojakin, upeasti kuskit kuitenkin tästäkin luonnon oikusta selvisivät ruutulipulle.
Kärkiviisikossa ei muuta yllättävää kuin että JJ ”Ziissi” ehti näinkin nopeasti saamaan itsensä aikaisemman keskeytyksen aiheuttamasta takarivin lähtöpaikasta takaisin ykköseksi sekä hienosti top viiteen nousi vierailulle saapunut RaketRaceTeamOne. Veden määrästä radalla kertoo paljon se, että parhaat kierrosajat tässä erässä olivat noin 20 sekunttia hitaampia esimerkiksi kolmos-erän kuivankelin aikoihin verrattuna. Ero on merkittävä, koska kuivalla kierrosajat kieppuvat siellä nippa-nappa minuutin päällä.

Päivävoittajat podiumilla. Kuva: Jartsa Kuisma
Kahdessa viimeisessä erässä eli erissä 7 ja 8 sade pysyi kohtuuden rajoissa ja kaikki tiimitkin olivat jo ehtineet saada karttinsa lopullisesti säädettyä sadekelille. Seiska-erästä uusi erävoittaja oli tiimi nro 20 Kartman, muutoin kärkisijat jakautuivat sopuisasti jälleen samoille tiimeille kuin aikaisemmatkin.
Keliolosuhteet ja päivän formaattina ollut 8 kilpailuerää erottivat päivän mittaan kilpailijoista akanat ja jyväset, vielä viimeiseenkin erään starttasi kuitenkin mukaan jopa 26 autoa, mikä kertoo näiden harrastajien sisukkuudesta ja siitä, ettei täällä ihan pienistä lannistuta eikä jätetä helpolla leikkiä kesken.
Päivän loppupisteissä viiden kärjessä oli voittajana Suerte Racing perässään Kartman, JJ ”Ziissi”, Malkin Jr ja PMH-Trading.fi . Kun otetaan huomioon, että näistä viidestä jopa kaksi eli Kartman ja PMH-trading olivat niin sanottuja paikallisia joukkueita, eivätkä aja koko sarjaa, niin nämä tulokset sekoittivat osaltaan mukavasti myös sarjan kokonaispistetilannetta, missä ennen viimeistä osakilpailua kahden kärkitiimin eli JJ ”Ziissin” ja Suerte Racingin välinen pistero on tasan yksi piste. Niin sarjamestaruus kuin moni muukin sijoitus on siis vielä ennen finaalia auki ja muutoksia saattanee tapahtua suuntaan jos toiseenkin.
Viimeinen osakilpailu eli Finaali ajetaan Paimion radalla 19.8., katsomoon on vapaa pääsy.
Teksti, kuvat ja videot: Jartsa Kuisma, Xonsport tiedotus