Ensimmäisessä alkuerässä meno oli kuitenkin nihkeää ja Crazy Mike oli NEZ2000-luokan neljäs. Toinen erä epäonnistui myös, kun hän oli kuudes.

– Saimme lauantain jälkeen selville, että polttoaine jota käytimme oli viallista. Toisella bensalla auto toimi sunnuntaina paremmin. Olin sunnuntaina kolmannessa erässä kolmas, Crazy Mike totesi.

Se tiesi viitospaikkaa finaaliin takarivistä. Finaalissa Crazy Mike kuitenkin taisteli kolmanneksi, vaikka viimeisellä kahdella kierroksella ilmeni lisää ongelmia.

– Sain aika hyvän lähdön, mutta moottori alkoi käymään huonosti lopussa. Oli työ ja tuska pitää tuo kolmas paikka, hän ilmoitti.

Ero Kouvolassa voittaneeseen Tero Parkkiseen kasvoi kuuteen pisteeseen. Sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan jo ensi viikonvaihteena Tanskan Nysumin radalla. Toisena pisteissä oleva Crazy Mike ei ole kuitenkaan luovuttanut.

– Laitetaan auto kuntoon ja taistellaan loppuun asti.

Teksti: Vesa Rauhala

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste