Kaikkiaan lähtöjä ajetaan 36.

Kahdessa viimeisessä lähdössä pystyivät kauhajokiset pitämään etumatkansa, vaikka Espoon MSC:n team GRX:n kirikin hienosti toiselle sijalle. Eroa jäi lopussa vain kaksi pistettä, ja ilo Kauhajoen leirissä oli ylimmillään.

– Yritimme toki viimeiseen asti, kun saimme yhden tärkeän auton kuntoon. Toki yksi auto hajosi viime tingassa, kertoo Espoon joukkueen johtaja Kimmo Wiman.

Kauhajoen joukkueen johtaja Vesa Puuskamäki valmistautui ratkaisueriin rauhallisena.

– Teemme parhaamme ja se riittää juuri siihen asti kuin riittää. Mutta hyvähän tulos tästä tuli.

Pronssimitalille ajoi Suonenjoen UA:n Kuljetusliike Hämy Trans Team. Tämäkin mitali ratkesi vasta loppuvaiheissa.

Viime vuoden hopeajoukkue, Noormarkun UA/MK:n Maanrakennus Siitonen Team, kärsi monenlaisista teknisistä ongelmista, muttaselvisi lopulta neljänneksi. Viides oli kokeneiden jokkiskonkareiden Konnekuljetus Team Konnevedeltä. Heillä oli matkassa muun muassa pistemenetys kaksinkertaisen mustan lipun takia.

Kuudenneksi raivasi tiensä nuorta voimaa Luumäeltä edustanut Renttu Racing Team. Se taisteli tiensä lauantailta sunnuntain semifinaaleihin viime hetken ratkaisuilla. Myös semifinaalissa joukkue otti jatkopaikan viime hetken kirillä.

Jokamiesliigaan osallistui tänä vuonna 33 joukkuetta. Niistä 12 karsittiin jatkoon sunnuntaille, ja semifinaalien kuusi parasta otti finaalipaikat. Viikonlopun järjesti Kokemäen UA.

Kilpailun tulokset löytyvät täältä.

Teksti: Kare Asp

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste