Vuodesta 2010 Legends-luokkaa ajanut Riihimaa oli Legends Trophyn kokonaistuloksissa kymmenes. Riihimaan kausi päättyi onnellisesti Masters-luokan mestaruuteen, vaikkakin alkukausi oli miehelle haasteellinen.

– Kaudesta 2017 on ollut kovat tavoitteet. Alkukauden vastoinkäymiset vain kasvattivat tahtoa, tietoisena siitä, että vauhti on kohdallaan. Masters-mestaruus merkitsee minulle kauden tavoitteen täyttymystä ja sitä mistä on haaveiltu. Se oli kauden tavoite, joka täyttyi Suomen sarjassa.

Riihimaa on tietoisesti pyrkinyt kehittämään itseään kuljettajana, ja myös henkistä puolta on harjoitettu. Miehen tukena on koko kauden kulkenut valmentaja, joka on itsekin tuttu Legends-auton ratin takaa.

– Kehitystä on tullut koko aika lisää, sen eteen on tehty paljon töitä jo vuodesta 2015 lähtien. Koskaan ei luovutettu vaan usko tekemiseen on ollut vahva, sillä mentiin ja menestystäkin tuli. On tullut harjoiteltua ulkomailla ja tehty paljon henkisen puolen juttuja, tästä suuri kiitos valmentajalleni Aleksi Halenille. Hän on ollut tukena myös vaikeinakin hetkinä. Suurella sydämellä varustettu ystäväni ei ole koskaan moittinut, on antanut minun tehdä virheeni ja väärät päätökset, sekä oppia niistä, kiittelee Riihimaa vuolaasti kanssakilpailijaansa Halenia.

Riihimaa kiittelee Suomen Legends-sarjan kovaa tasoa, mikä laittaa myös kuljettajankin haastamaan itseään ja kehittymään jatkuvalla tahdilla.

– Legends luokka houkuttelee, koska se on tasaväkinen luokka. Paljon autoja viivalla sekä huippukuljettajia. Jos pystyy Legendsillä ajamaan kymmenen sakkiin, pärjää kyllä missä päin maailmaa vain. Suomen taso on maailman huippuluokkaa. Taso on niin kova, että mikään ei tule ilmaiseksi, vaan se vaatii hyvän kaluston lisäksi myös töitä, valaisee Riihimaa.

Espanjassa kortteeria pitävän Riihimaan kauden päätavoite masters-mestaruuden lisäksi on puolentoista viikon päästä ajettavat MM-kilpailut.

– Olen lähdössä MM kisoihin hyvillä mielin. Minulla on voittaja-auto ja huipputiimi (APR Competition), jolla on se tekninen osaaminen mihin luotan. Lisäksi minulla on huippuvalmentaja, joka pitää huolen siitä, että henkinen puoli on kunnossa. Myös omasta fyysisestä kunnosta on tullut pidettyä huolta treenaamalla. Maailman finaalin voitto on tavoite kauden päätökselle, Riihimaa suunnittelee.

Legends-autojen MM-kilpailut ajetaan Botniaringin moottoriradalla 16.-17. syyskuuta.

Legends Trophy Masters -luokka 2017 TOP 3

  1. Miikka Riihimaa 1067p
  2. Jukka Nisula 977p
  3. Jarno Pöytälaakso 930p

Miikka yhdessä valmentajansa Aleksi Halenin kanssa (Miikka vasemmalla). Kuva: Riihimaa Motorsport

Teksti: APR Competition tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste