Kolmanneksi ajoi pieksämäkeläinen Vesa Rissanen, joka hävisi voittajalle sekunnin.

Pohjois-Hämeen UA:n isännöimän Ruoveden rallisprintin parikilometrisellä radalla Kari Haapalainen paransi huimat kuutisen sekuntia toisella ajokerrallaan.

– Ensimmäisellä kierroksella ajoin ihan vain varman päälle. Sitten otin pienet päivänokoset ja toisella kierroksella vedin sitten oikein reipasta vauhtia, paljasti Haapalainen kisan jälkeen.

– En kuitenkaan ottanut mitään älyttömiä riskejä, mutta sen verran kuitenkin, että yksi kunnon ’tilannekin’ tuli. Siitä selvittiin hyvän ohjaavan siiman ansiosta, ja tuli hyvä aikakin lopulta. Rata oli oikein hyvä, ehkä kuitenkin nopeammille autoille tehty. Pinta pysyi hyvänä ainakin meidän luokkamme autoille.

Haapalainen oli viime viikonloppuna ajamassa Seinäjoella historic-rallissa, minkä jälkeen vietti monta iltaa tallilla paikkaamassa vahinkoja.

– Kolmosella vedin ulos kovasta vauhdista. Onneksi ei pahemmin tekniikkaa hajonnut, mutta töitä riitti auton kuntoon laittamisessa. Nyt tuntuu hyvältä, kun kaikki täällä toimi.

Haapalainen taistelee Vesa Rissasen kanssa sarjan mestaruudesta. Kaksikolla on nyt ennen viimeistä osakisaa piste-eroa vain kolme pistettä. Haapalaisen ”huonoa tuuria” on, että kauden kahden osakisan jälkeen hänen luokassaan ei ole ollut muita osanottajia, joten luokkavoitosta tulee joka kerta kaksi pistettä vähemmän kuin Rissasen voittaessa luokkansa.

– Vähän se tietty harmittaa. Olisi mukava, jos yleiskilpailustakin saisi pari pistettä, mikä tasoittaisi hieman osanottajamäärän vähyyttä, pohti Haapalainen.

Vesa Rissanen lähti Ruovedelle pistejohdossa, ja se pitää edelleenkin. Luokkavoitto tuli, mutta aikaparannusta ei toisella kierroksella tullut kuin puolisen sekuntia.

– Pyörähdin. Taisi olla liikaa yritystä. Oli sateen takia hieman liukas paikka, tunnusti Rissanen.

Myös Rissanen kuvaili rataa hyväksi: oli hidasta ja tosi nopeaa osuutta. Rissanen harmitteli autonsa vaihdelaatikossa viitosvaihteen reistailevan, sitä olisi kuulemma tarvittu tällä kertaa.

Historic Rallisprint -sarjan päätöskilpailu ajetaan Kiteellä sunnuntaina lokakuun 8. päivänä. Tätä sarjaa ajaville tulee kiireinen viikonloppu, sillä Historic Rally Trophyn viimeinen osakisa ajetaan Naantalissa lauantaina 7.10. Yön aikana on siirryttävä toiselle puolelle Suomea, sillä Kiteen kilpailu alkaa klo 11.00. Tämä harmillinen ”päällekkäisyys” pääsi sattumaan, kun Rantarallin päivämäärä kalenterissa muutettiin myöhemmin.

Ruoveden rallisprint-varikolla sekä Rissanen että Haapalainen olivat vielä epävarmoja, miten ratkaisevat logistiset ongelmat tuona viikonloppuna.

Tulokset

Luokka 1:

1) Jukka Eteläniemi P-HUA Escort 1300 GT 2.56,78

2) Hannu Kärkkäinen HeiUA Escort 1300 GT + 2,72

Luokka 2:

1) Niko Allinen KiuUA Escort 1300 GT 2.37,06

2) Jouni Leppälahti ESRC Escort 1300 GT + 1,50

3) Antti Manninen OriUA Skoda Favorit 136 L + 16,6

Luokka 3:

1) Kari Haapalainen Päij-HUA VW 1303 S 2.36,52

Luokka 4:

1) Vesa Rissanen PiekUA Ford Escort 2.37,56

2) Matti Korpela P-HUA Opel Ascona B + 3,01

3) Jarmo Leppänen LMM VW Golf GTI 16V + 14,19

Luokka 5:

1) Matti J. Tarvainen OriUA Mitsubishi Galant VR-4 2.44,69

Pistetilanne osakisan 5/6 jälkeen:

1. Vesa Rissanen 52 pistettä

2. Kari Haapalainen 49

3. Matti J. Tarvainen 47

4. Hannu Kärkkäinen 45

5. Niko Allinen 42 pistettä

Teksti: Kikka Kuosmanen

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste