16-vuotias toista Legends-kauttaan Ruotsissa ajava Calle Ahlin starttaa tulevan viikonlopun MM-kilpailuihin Semi-Pro eli tulokasluokassa. Ruotsin sarjassa nuorukainen ajaa kovatasoisessa Pro-luokassa, ja lähtee hakemaan Botniaringin radalta Semi-Pron ykköspokaalia kotiinviemisiksi.

Ahlin on kilpaillut karting-autoilla seitsenvuotiaasta asti sekä Ruotsissa että ulkomailla. Ruotsalaisen isovanhemmat ovat kotoisin Suomesta, mutta mies vierailee itse vasta nyt ensimmäistä kertaa isovanhempiensa kotimaassa.

Ahlin ajaa ruotsalaisessa Nyman Racing Team -kilpatiimissä, johon kuuluvat myös Pro-luokassa kilpaileva Micke Nyman sekä Masters-luokan Fredrik Egeland. Tiimillä onkin kova tavoite napata kolme mestaruutta viikonlopun MM-finaaleissa.

Legends-autojen MM-kilpailut ajetaan Botniaringin moottoriradalla tulevana viikonloppuna 16.-17. syyskuuta. Aika-ajot ja alkuerät ajetaan lauantaina, ja MM-finaalit sunnuntaina.

Teksti: World Finals tiedotus

Historian ensimmäiset italialaiset Legends-kuljettajat MM-kilpailuihin Suomeen

Legends World Finals rakentuu koko perheen suurtapahtumaksi

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste