”Mahtavien tukijoukkojen ansiosta tällä kerralla lähtöviivalle ajetaan Skoda Fabia R5:llä”, Jussi Vainionpää iloitsee.

Uudenkaupungin reitti muodostui kahdeksasta todella nopeavauhtisesta erikoiskokeesta. Kilpailu käynnistyi sateisessa säässä, erittäin haastavissa olosuhteissa, mikä ei tehnyt kaluston vaihdosta helppoa. Huoltoalueelta löytyi hymyilevä kuljettaja kommentoimaan aamupäivää.

”Mukavasti on mennyt ja auto istuu kokoajan paremmin käteen”, erikoiskokeelle neljä nopeimman ajan Vainionpää kommentoi.

Iltapäivän erikoiskokeille vauhtia nostamaan lähteneet kuljettajat eivät olleet aivan tyytyväisiä rallin lopputulokseen. Vauhti nousi paikka paikoin, mutta vastapainona virheet kasvoivat eikä tavoiteltuun kilometrivauhtiin pystytty.

”Tiukalla aikataululla lyötiin kiinni tämä keissi, lyhyt ”ravistus” testiajo torstaina ja kaatosateessa kisaan. Ei ollut mikään helpoin juttu mutta loppujen lopuksi hieno päivä ja kokemus.”

Vainionpään sijoitus osakilpailussa oli seitsemäs 53 sekuntia voittaja Juha Salosta jääneenä. Viimeiseen SM-rallin osakilpailuun Tampereelle kaksikko starttaa sarjan viidenneltä sijalta.

Tampereen SM-ralli ajetaan 29-30.9.2017.

Teksti: PJ Racing Tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste