Kaksipäiväisessä rallikauden finaalissa kaikki on kuitenkin vielä mahdollista. Mänty ja kakkoskuski, nokialainen Joni Mäkelä, iskevät vielä kerran tällä kaudella JTR Racingin Skoda Fabia R5 -kisapirssin tulille tosimielellä perjantaina illansuussa Tampereella.

Edellisen SM-rallin keskeytyksen jälkeen Männyn mietteet kauden päätösrallia kohtaan olivat passiivisen varovaiset. Miehen ajatuksissa oli muuttaa koko kilvanajon taktiikkaa pitkänmatkan juoksun linjoille – alussa muita tarkkaillen ja lopussa kirivaihde päälle. Nyt kauden finaalirallin viikolla Mänty puhuu eri kielellä.

– Ajoin viime viikonloppuna Tamperetta valmistelevat testit. Viimeisillä vedoilla hain kisavauhtia ja kaikki tuntui hyvältä. Testipäivästä jäi hyvä maku. Auton viimeistelyhuollon jälkeen tuli sellainen tunne, että ihan tosissani aloin odottaa viikonlopun rallia, Mänty paljasti.

– Testien jälkeen olimme kartturin kanssa yhteyksissä ja siinä tuli puhetta myös Tampereen rallin taktiikasta. Mennäänkö perjantaista lauantaihin vauhtia nostaen, vain aloitetaanko heti täysillä. Kun asiasta oli heitetty pari lausetta, totesimme molemmat vanhojen kokemusten pohjalta, että turha meidän on etukäteen mitään taktiikka sopia. Tiedän, että kun pätkille on päästy, niin sen jälkeen mennään ihan fiilisten pohjalta. Jos on vaikeaa, niin liikutaan varovasti. Mutta jos kulkee hyvin, niin sitten annetaan mennä.

Kauden loppupisteitä Mänty on laskenut vain sen verran, että voitolla on vielä mahdollisuus pronssiin riippuen mitenkä muut sijoittuvat.

– Yritetään mennä pari päivää rallia tarkasti turhia virheitä kartellen. Pakko se on kuitenkin tunnustaa, että kun kauden aikana olemme pystyneet ajamaan voitosta, niin siitä tavoitteesta ei ole syytä nytkään tinkiä. Ihmetellään sitten lauantai-iltana mitä meille jäi käteen ensimmäisestä SM1-luokan kaudesta.

Teksti: JTR Racing / JiiVee Korpela

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste