Suomalaiskuljettaja teki hyvän nousun ja ajoi ruutulipulle lopulta kuudentena. Palkintopallisija jäi vain kolmen sekunnin päähän. Laaksonen oli jälleen kerran myös Campos Racingin neljästä kuljettajasta nopein. Sarjan yhteispisteissä suomalaiskuljettaja jatkaa seitsemäntenä.

– Lämmittelykierrokselle lähdettäessä en päässyt testaamaan starttia, koska 1-vaihde ei mennyt kunnolla silmään. Lähdössä en sitten saanut kytkintä luistatettua tarpeeksi lähelle tarttumispintaa, kytkin nappasi liian hätäisesti kiinni ja pyörät jäivät sutimaan.

– Oma virhe. Otan lähdössä epäonnistumisen kyllä omaan piikkiini, Laaksonen tunnusti rehdisti kilpailun jälkeen.

Itse kilpailu sujui hyvin ja Laaksosen vauhti oli loppuun asti kärjen kanssa samaa tasoa.

– Lähdössä menetin kolme sijaa ja sitten jäin pussiin ja taas sijoitukseni heikkeni. Pystyin ensimmäisellä kierroksella vielä ohittamaan pari autoa ja olin toiselle kierrokselle lähdettäessä kahdeksantena. Kun pakka rupesi leviämään niin ohittaminenkin helpottui. Kuudes sija oli alun tapahtumiin nähden ihan kohtuullinen suoritus.

Laaksonen oli Campos Racingin neljästä kuljettajasta nopein ja se lämmitti tietysti mieltä.

– Auto tuntui hyvältä ja suorituskykymme on sillä tontilla, jolla sen pitääkin olla. Uusi insinöörimme toimii myös Campoksen GP3-tiimin inssinä ja hän ei kiireiltään ole täällä paikalla.

– Vähän jäi kisasta hampaankoloon. Otetaan uusi yritys huomenna. Teemme autooni pieniä hienosäätöjä ennen huomista aika-ajoa. Hyvä fiilis kuitenkin jatkaa tästä viikonloppua eteenpäin, Laaksonen iloitsi.

Euroformula F3 Open -sarja jatkuu Jerezissä huomenna sunnuntaina. Viikonlopun toinen ja kauden 14. osakilpailun aika-ajo ajetaan aamulla ja itse kilpailu iltapäivällä Suomen aikaa.

Euroformula F3 Open, Jerez, Espanja:

Lähtö 1:

1. Harrison Scott (GBR) RP Motorsport 35:35,552

2. Devlin De Francesco (CAN) Carlin + 2,301

3. Nikita Troitsky (RUS) Drivex + 4,723

4. Ameya Vaidyanathan (IND) Carlin + 5,656

5. Jannes Fittje (GER) RP Motorsport + 6,866

6. Simo Laaksonen (FIN) Campos Racing + 7,788

Pistetilanne 13/16 osakilpailua:

1. Harrison Scott (GBR) 313

2. Nikita Troitsky (RUS) 173

3. Ameya Vaidyanathan (IND) 131



7. Simo Laaksonen (FIN) Campos 80

Teksti: Marko Mäkinen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste