Salmisen ainoa oljenkorsi kisassa oli yleiskilpailun voitto, mutta alusta alkaen oli selvää, ettei turenkilainen pysty taistelemaan voitosta, niin mestaruus oli kallistumassa Rytköselle.

Ei ralli Rytkösellekään ollut aivan läpihuutojuttu, sillä auto sammui avauspätkällä ja Kolehmainen pääsi siellä jo kahdeksan sekunnin karkumatkalle.

– Kun näimme Kolehmaisen ojassa, niin se helpotti, mutta myös tavallaan vaikeutti. Piti kuitenkin saada pisteitä lisää, eikä alku mennyt mitenkään hyvin. Avauspätkällä auto sammui. Loppuun asti piti ajaa tarkasti. Mestaruus kyllä lämmittää, totesivat voittajat.

Rytkönen loppupisteet olivat 84, hopeaa otti Kolehmainen 81 pisteellä ja Salminen (76) nousi päätöspätkällä pronssille, siihen asti tiukasti pronssimitalin syrjässä olleen EPUA:n Jari-Matti Tiilikan (75).

Niemi Lapuan ykkönen

Henri Niemi aloitti ja päätti F-rallisarjan kauden 2017 voitolla. Kuva Marko Kyöstilä

Laihian UA:n Joni Hiipakka totesi juuri ennen lähtöä, ettei takaa maalintuloa. Vauhdilla BMW M3 -pilotti matkaan lähtikin ajaen avauspätkälle pohjat. Kakkosella kuitenkin pusikot tulivat tutuiksi ja jurvalainen luopui tauolla leikistä.

Kakkospätkällä kärkeen nousi avauskilpailun Limingalla suvereenisti voittanut niin ikään Laihian UA:ta edustava Henri Niemi Opel Astralla.

Markus Hellström ajoi hienon kisan taistellen itsensä kakkoseksi. Kuva: Vesa Rauhala)

Sitten mentiinkin Niemen johdolla aina viidennelle erikoiskokeella saakka, missä kesäkuussa Toivakka-rallin voittanut Tiilikka (Honda Civic) pusersi väkisin ohi Niemen 1,9 sekunnin erolla, kun enää kaksi erikoiskoetta oli ajamatta.

Jari-Matti Tiilikka putosi päätöspätkällä kolmanneksi ja jo tulossa oleva pronssimitali karkasi käsistä. Kuva: Vesa Rauhala

Niemi otti kuitenkin paikassa takaisin heti seuraavalla erikoiskokeella pitäen pintansa maaliin saakka. Salon UA:n Markus Hellström ajoi loistavan kilpailun nousten viimeisellä erikoiskokeella Tiilikan ohi kakkoseksi. Tiilikan kannalta se oli huono homma, sillä sarjapronssi karkasi Salmiselle.

– Vaativa kisa. Tilanteita riitti alusta alkaen. Kovaa taistelua Jampan (Tiilikka) kanssa. Hellström ajoi myös uskomattoman hyvän kisan, totesi Niemi maalissa.

Jaakko Ollikkala voitti pikkuluokan yli kahden minuutin ulkoilusta huolimatta. Ilman ulosajoa Ollikkala olisi taistellut podiumsijoituksesta. Kuva: Marko Kyöstilä

Niemen (väliluokka) ja Hellströmin (iso luokka) pikkuluokan voittoon ajoi Pohjankyrön UA:n Jaakko Ollikkala (Corolla GT).

Kilpailun tulokset

Sarjapisteet

Lehtonen seniorien pronssille

Jari-Pekka Lehtosen tasainen suoritus palkittiin sarjapronssilla. Timo Ekholm oli viidessä kisassa kartturina. Kuva: Vesa Rauhala

Seniorien kirkkaimmat mitalit jaettiin jo edellisessä kisassa KaakkoisRallissa, kun MHJ-RT:n Juha Paavilainen katkasi Pohjois-Hämeen UA:n Kari Kytölän voittoputken ottaen mestaruuden. Kytölä vei hopean.

Lapualla pronssista taistelivat Hausjärven UA:n Jari-Pekka Lehtonen (Opel Astra) sekä BMW M3-pilotit EPUA:n Lasse Hirvijärvi ja Uudenmaan AU:n Markku Tuoriniemi.

Hirvijärvi aloitti väkevästi ollen pronssissa kiinni aina viimeiselle erikoiskokeelle saakka. Maaliin Hirvijärvi ei päässyt.

– Takajarrusatula irtosi ja löi pyörän jumiin. Kymppimilliset antautui, manasi Hirvijärvi.

Yleisen luokan Henri Niemen tapaan Ilmo Lario aloitti ja päätti kauden voitolla. Lariolla jäi kaksi kisaa väliin. Kuva: Asko Saarinen

Kisan voittoon ajoi Hyvinkään UA:ta edustava Ilmo Lario ennen Lehtosta. Lehtoselle sijoitus varmisti pronssin.

– En olisi ennen kauden alkua uskonut, että ajetaan mitaleista, totesi Lehtonen.

Lehtonen on varma suorittaja, joka ajoi jokaisessa rallissa maaliin.

Lario voitti ison luokan, Lehtonen väliluokan ja pikkuluokan paras oli hurjan kirin tehnyt Hämeenkyrön UA:n Marko Mansikkamäki (Starlet).

Kilpailun tulokset

Sarjatulokset

A-juniorimestaruus Koskiselle

Petri Koskinen ja Martti Männistö juhlivat Lapua Rallin voittoa ja A-juniorien sarjamestaruutta. Kuva: Vesa Rauhala

Yleisen luokan tapaan, A-junioreissakin mestaruus oli kolmen kauppa; Laihian UA:n Petri Koskisen (VW Golf), Tervakosken UA:n Tuomas Välilän (Opel Astra) ja Alavuden UA:n Riku Raiskin (BMW 325i). Pelin juoni oli sellainen, että se joka heistä voittaisi, olisi myös mestari.

Tuomas Välilä vei hopean keskeytyksestään huolimatta. Kuva: Asko Saarinen

Koskinen aloitti väkevästi, mutta kakkospätkällä Raiski otti ohjat. Raiski oli vahvasti menossa kohti mestaruutta neljännen erikoiskokeen jälkeen johtaen Koskista lähes 20 sekunnilla. Viitospätkällä Raiski ajoi kuitenkin ulos ja joutui keskeyttämään. Samalla hänelle jäi kaudesta pronssimitali käteen. Tekniikan kanssa taistellut Välilä puolestaan keskeytti sitten saman erikoiskokeen maaliin. Samalla Koskisesta tuli mestari ja Välilälle ripustettiin hopeamitali kaulaan.

Riku Raiski oli mestaruudessa kiinni aina viidennen erikoiskokeen ulosajoon asti. Lopulta alavutelaiselle ojennettiin pronssi. Kuva: Vesa Rauhala

Koskinen ajoi maaliin saakka vieden voiton huimalla yli kahden ja puolen minuutin erolla seurakaveri Tomi Mäkiseen (Volvo 242). Myös kolmas sija meni Laihian UA:lle, kun Ville Jänisoja (Corolla) oli kolmas +2.56,3.

Jokainen em. voitti luokkansa Koskinen (väli), Mäkinen (iso) ja Jänisoja (pikku).

– Tauon jälkeen päätettiin yrittää tosissaan. Kyllä Raiskin ulosajo ratkaisi meille voiton, tunnusti Koskinen.

Kilpailun tulokset

Sarjatulokset

Muut saivat mennä, Jaakko Tulla

Jaakko Tulla siirtyi jo aikaisessa vaiheessa B-juniorien sarjaykköseksi pitäen pintansa kauden loppuun saakka. Päätöskisassa kartturina oli Niko Mäkinen. Oikealla kuvassa Sami Hutri ja vasemmalla pronssia saalistanut Jussi Nordberg. Kuva: Vesa Rauhala

B-junioreissa oli Laukaan MM:n Jaakko Tulla (BMW M3) vahva ennakkosuosikki. Hänelle olisi riittänyt seitsemäs sija Lopen UA:n Esa Hutrin (BMW 328i) voittaessa.

Melkoista kyttäyskamppailua Tulla ja Hutri kävivät koko kisan ajan. Hutri ajoi koko kisan muutaman sekunnin päässä Tullasta odottaen hänen virhettään. Tulla ajoi kuitenkin varman kisan sijoittuen kisan kakkoseksi ja samalla sarjalaisten ykköseksi. Hutri oli puolestaan kolmas 11,5 sekuntia Tullalle jääneenä. Tulla otti mestaruuden ja Hutri hopean.

– Viitosella ladon taakse taittuva mutka oli yllättää. Muuten tavoite, eli mestaruus täyttyi, joten olen erittäin tyytyväinen, Tulla nautiskeli.

Lopen UA:n veljespari Esa ja Sami Hutri ajoivat tasaisesti loppukaudesta vauhtia nostaen kisan kolmanneksi. Kuva Marko Kyöstilä

Hämeenkyrön UA:n Mika Kaapu (Starlet) oli pronssissa kiinni aina viitos erikoiskokeen ulosajoon saakka. Pronssille nousi lopulta Rauman UA:n Jussi Nordberg, joka nilkutti pahasti siipeensä saaneella Bemarilla maaliin.

B-juniorien voiton vei Isäntäseuran Lapuan UA:n Lasse Viitaniemi (Starlet) selvällä erolla. Ennen päätöserikoiskoetta toisen ollut Laihian UA:n Juha-Mikael Hannula ajoi ulos. Viitaniemen (pikku) ja Tullan (iso) lisäksi luokkavoittoon ajoi Scuderia Palasin Antti Piispanen Opel Astralla väliluokassa.

Kilpailun tulokset

Sarjatulokset

Teksti: F-rallisarja Tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste