Austinissa Texasissa ajettava viikonlopun osakilpailu voi ratkaista mestaruuden Hamiltonille jo tässä vaiheessa kautta.

Valtteri Bottas on kuin varkain onnistunut kirimään Sebastian Vettelin tuntumaan sarjapisteissä, ja on saksalaista enää 13 pistettä perässä. Ottaen huomioon Bottaksen aseman tallissa kärkikuljettaja Lewis Hamiltonin rinnalla ei suomalaismestaruus tällä kaudella ole kuitenkaan todennäköisimmästä päästä.

Kimi Räikkösellä on aihetta lauantaimuisteloihin, kun miehen ensimmäisestä maailmanmestaruudesta tulee tänään kuluneeksi 10 vuotta.

Circuit of the Americas ei ole ollut suomalaisittain suotuisa, sillä radan viimeisimmäksi suomalaiseksi F1-voittajaksi on kirjattu Mika Häkkinen vuodelta 2001.

Yhdysvaltojen aikavyöhykkeellä kun ollaan, aika-ajojen ja osakilpailun aikataulut ovat suomalaisittain totutusta poikkeavat. Aika-ajot ajetaan lauantaina Suomen aikaa klo 00.00 ja osakilpailu startataan sunnuntaina klo 22.00.

Aika-ajot ja kilpailut nähtävillä C More Max -kanavalla.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste